Pakkasta kohtuullisesti ja lunta tulee. Ei nuo ilmat nyt niin mahdottomia ole, mitä moni valittaa, taitaa vain olla niin että useammalla on heikot muistikuvat siitä, millaisia lumitalvia on
toisinaan ollut tai sitten jotkut ovat sellaista ikäpolvea, että eivät ole juuri kunnon talvikelejä
kokeneet kuin vahingossa.... Mutta mitäpä näistä.
Hetki taas mennyt tavalla tai toisella. Onhan tässä tapahtunut hieman taas jotain. Sen verran voin sanoa, että olen edelleen motolleni uskollinen: "Kiltisti tuhma" tai nyt oikeastaan viime aikoina
se "tuhma" on saanut olla kiltisti takavasemmalla, parin kolmen askeleen päässä.... ja olen
pysynyt siellä "kiltti" -osastolla ihan kiltisti. Nyt tietenkin joku ajattelee, että "joojoo, uskokoon
ken tahtoo...." mutta näin se vain on. Ja heh, meikähän on ihan hurja lottovoittajakin! Tuli varmaan useamman vuoden "isot" voitot kerralla viime lauantaina, kun napsahti jopa 5 oikein yhteen riviin ja käteen huimaavat 30 euroa! Pitänee laittaa elämä risaiseksi.
Sitten edelleen hämmästelen tietyn tahon (ja tahojen) toimintaa. Yhteydenpito on vaikeaa ja
kiinnisaamiseen tarvitaan kai kohta FBI tai jokin muu vastaava instanssi!
Pieni mies ei aina ymmärrä.
-----------------------------------------------------------------------------------------
Puhelin soi, mies katseli numeroa hämmästyneenä!
Miksi hän soittaa? Muutaman vuoden jälkeen.
Varovasti hän vastasi, kuuli tuon naisen äänen.... tämä kysyi ensin kuulumisia,
sitten varovasti luoksensa kutsui.
Mies mietti hetken, ei ollut varma - uskaltaisiko kohdata.
Mielessä muistoja, sieltä muutamien vuosien takaa.... - erilaisia, vaikka hyviä!
Lopulta hän rohkaisi mielensä ja lupasi tulla käymään.
Vatsaa nipisteli. Koko matka tuon naisen luokse oli yhtä jännitystä.
Mies mietti, miksi ihmeessä tämä halusi tavata hänet? Miksi nyt?
Hän yritti saada ajatuksensa selviksi, mutta muistot vain tulvivat mielessä!
Nainen oli vastassa häntä ovella, hymyili hieman - ehkä jännittyneenä.
Miestä arvelutti, mutta kun jo paikanpäällä oltiin, ei poiskaan voinut lähteä.
Nainen kiitteli, että tämä oli tullut paikalle. Selitti samaan hengenvetoon,
että oli jo pitkään halunnut nähdä, päästä juttelemaan ja.....
loput sanat jäivät jonnekin, nainen halasi lujaa miestä ja mies kuuli, kuinka
nainen nieleskeli, selvästi puri hammasta.
Mies halasi lämpimästi, katsoi naista silmiin ja näki niiden olevan
pienten kyynelten vallassa. Miksi?
Nainen sai varovasti sanottua, että häntä oli todellakin pitkään ollut halu
saada mies käymään kylässä, nähdä hänet ja jutella.
Mutta kun tämä oli tullut paikalle, oli naiselle vyörynyt jostain sydämen
syövereistä menneitä hetkiä ja tapahtumia mieleen, siitä kyyneleet.
Mies kertoi samoin tunteneensa koko matkan hänen luo ja he ymmärsivät,
että jotain oli yhä.... vuosien jälkeen.... jotain..... Mutta mitä?
Nainen keitti kahvit, mies seurasi hiljaa tämän tekemisiä, ei osannut vain sanoa
mitään. Nainenkaan ei puhunut. Oli kuin kummaltakin olisi kieli leikattu pois.
Lopulta mies rikkoi tuskaisen hiljaisuuden, varovasti kysyen, mistä nainen
haluaisi jutella ja miksi juuri nyt - kaikesta huolimatta - juuri nyt.
Hän sai vastaukseksi vienon hymyn saattelemana pienen tarinan ja toteamuksen,
että tämä on ollut aina se mies, johon hän on voinut luottaa ja jota hän on
kaivannut, kenen kanssa on ollut turvallisinta olla. Kumpikin oli elänyt tahoillaan,
koskaan eivät olleet seurustelleet.... mutta jotain heissä vain veti toisiinsa...
Nainen tarjoili kahvin, mies ei osannut vastata mitään, sekoitteli lusikalla vain
kahviansa ja katseli kuppiin. Lopulta hän sai kerrottua, että ei hänkään voinut kieltää
sitä, että tuon naisen kanssa hänellä oli aina ollut hyvä olla, mutta silti jokin
vain on estänyt heitä seurustelemasta keskenään. Oliko nyt tarkoitus saada mies
mahdollisesti elämään tämän naisen kanssa? Kysymys jäi leijumaan ilmaan.... nainen
ei osannut sanoa mitään, tuli vain ääneti miehen viereen istumaan ja laittoi kätensä tämän
käden päälle.... ristien heidän kädet yhteen.
Taas meni hetki, taisi mennä toinenkin.... he vain joivat kahvia, katselivat toisiansa...
ilman että mitään sanottiin - ääneen. Silmät kertoivat sitäkin enemmän!
Kumpikin tiesi, että toisella oli se pieni paikka toisen sydämessä, mutta olisiko
se sellainen, että veisi heidät kokonaan yhteen.... sitä he eivät uskaltaneet ajatella!
Mies kääntyi naisen puoleen, otti tätä olkapäistä kiinni, veti hieman puoleensa ja
suuteli tätä hellästi hänen pehmeille huulille. Nainen vastasi suudelmaan ja kietoi
kätensä miehen ympärille....
He siirtyivät keittiöstä olohuoneeseen, istuutuivat vierekkäin sohvalle, hetkeksi
hieman erillään toisistaan - kunnes..... nainen hiljaa kaivautui miehen syliin, kertoen
että haluaisi vain nyt olla siinä, tuntea tämän lämpö ja se, että tämä on siinä - läsnä
- ja nyt vain tuolle naiselle. Mies hyväili naisen hiuksia, suukotteli tämän otsaa, hymyili.
Hän kertoi tuolle naiselle, että hän on kuitenkin ollut aina olemassa..... tämä olisi
voinut koska vain ottaa häneen yhteyttä. Nainen myönsi tuon, sanoi vain arastelleen,
pelänneen mitä mies sanoo, kuinka reagoi.
Pitkään aikaan ei tapahtunut mitään, he katselivat vain televisiota hiljaa.
Nainen miehen kainalossa, välillä hieman huokaisten. Mies tiesi, mitä tämä tarkoitti
noilla huokauksilla, antoi väliin pienen suukon otsalle, hyväili poskea ja piti kätensä
kiedottuina naisen ympärillä. Ilta eteni, he vain olivat - kahden, kuten olisivat olleet
aina noin... ainakin heistä tuntui siltä.
Yllättäin, kuin yhteisestä sopimuksesta, kumpikin nousi hieman. Nainen kääntyi miehen
puoleen ja he upposivat kuumaan suudelmaan. Nainen tunsi miehen ahnaat kädet vaeltavan
tämän selässä..... nainen halusi vain tuntea tuota miestä, saada hänet lähelle.
Miehen kädet seikkailivat naisen selässä, hiuksissa - kaulalla, suudelmien ohella.
Nainen tunsi lämpimien väreiden valtaavan hänet, hän ei muistanutkaan, että miehen
kanssa oli niin helppo olla - vain nauttia..... koskaan ei tarvinnut jännittää.
He hyväilivät toisiaan pitkään, suutelivat huulensa helliksi, antoivat kieltensä
leikkiä toisillaan.... He nauttivat!
Mutta pidemmälle ei kumpikaan halunnut mennä, ei - ei nyt!
Kumpikin halusi, kumpikin ajatteli - sanoivat sen ääneenkin, mutta nyt - ei nyt.
Nyt oli väärä aika, liian väärä aika. Ehkä joskus myöhemmin..... tai sitten ei.
Kumpikin tiesi, että olisi ollut helppo vain antaa mennä ja tapahtua kaikkea, mutta
kumpikin halusi enemmän, ei vain noin... - ei ohimennen.
He suutelivat vielä kevyesti. Mies otti naisen syliinsä, tuohon lämpöiseen halaukseen.
Nainen tunsi suunnatonta onnea siitä, että tuo mies ei ollut kadonnut häneltä mihinkään.
He vaihtoivat vielä muutaman sanan, halasivat hieman ja nainen saatteli miehen
ulko-ovelle, jääden hieman haikeana kuitenkin katsomaan, kun tämä katosi pimeään yöhön.
Silti kumpikin tiesi, että he tapaisivat nopeammin kuin muutaman vuoden kuluttua.....
Tuiskun keskellä hitaasti taivalsin.
Hankeen astuin askeleeni raskaat.
Kuljin - eteenpäin yritin.
Tuiskutti!
Tuiskun keskellä mietteissäni kävelin.
Lumeen jäljet jätin, nopeasti katoavat.
Kuljin - päämäärääni etsien.
Tuiskutti!Olin vain yksin kulkeva, yksin mietteissä.
Olin vain se, ketä toiset eivät nähneet
- eivät kohdattaessa väistäneet...
Enkä voinut kuin syvästi huokaista.
Tuiskutti!
Yritin puskea vasten tuulta.
Yritin vastustaa lumisateen voimaa.
Painoin päätäni alas, raskaasti hengitin
- eikä lumimyräkkä mieltäni keventänyt.
Tuiskutti!
Tuiskun keskellä.....
pysähdyin, hetken mietin - ihmettelin.
Miksi ihmeessä olikin näin?
Miksi kiroan itseäni, enhän mitään tehnyt ollut?
Ei vain voinut kaikkea käsittää, lumituiskun keskellä.
Tuiskutti!
Päätin olla välittämättä,
tuiskuista ja toisista - niistä toisista....
- jotka vain itseänsä ajattelevat, iskevät kasvoille kuin
tuiskun tuiverrus talvisen myräkän.
Tuiskutt!
Enää se ei haitannut, ei vaivannut.
Nostin pääni, askeleeni keveni ja jatkoin eteenpäin.
Mitä tuiskuista, mitä toisista, mitä noista.....
Naurahdin, vaikka tuiskutti.... sakeana lunta sateli.
----------------------------------------------------------------------------------------
Sä olit hetken kuuma, kiehtovan salaperäinen.
Sä sait mut leijumaan.... sinuun ihastumaan!
Sä kerroit asioita, sait mut nauramaan....
Tuntui kuin olisin vasta syntynyt elämään - sinun kanssasi.
Mutta meni hetki, vain pieni hetki.
Yllättäin sä käänsit selkäsi, katsoit mua kylmästi.
Otit lähellesi, mutta kosketuksesi oli viileä ja suudelmasi kylmä.Tunsin, kuinka lämpösi oli huuliltasi kadonnut, sain vain jäisiä suudelmia!
Olin hämilläni.
Olin yllätetty.
Olin henkisesti - jätetty..... Ja kaiken teit vain nauraen, kaikenlaista selittäen.
Miksi teit näin? Miksi leikit tunteilla kuin leluilla?
Miksi olit ihminen, ken valoisan onnen annettua mustan enkelin esiin toi?
Sä vain sanoit sanoja tyhjiä.... selitit kaikkea, juttuja tyhmiä!
Enemmän vain mieleni sekaiseksi sait. Taasko.... taasko kävi näin?
Sitten vaikenit kokonaan. Kylmäksi kävit, vaikka nauraen sen teit.
Hävitit hetket kauniit, tuhosit toiveet - kaiken hyvän veit.
Ja sanoit olevasi vain oma itsesi....... - en vain ymmärtänyt, miksi tuollainen.
Siihenkö kaikki jäi? Jäiseen suudelmaan viimeiseen? Siihenkö?
-----------------------------------------------------------------------------------------
Tänään se tapahtuisi! Sydämeni pamppaili kärsimättömänä.
Olit sanonut tulevasi kylään luokseni, vihdoinkin.
Oli vain kiire! Piti saada koti näyttämään edes jotenkin siistiltä.
Rätti käteen, luuttu heilumaan, imuri laulamaan...... mies ponnisteli
ja yritti kaikkensa. Paikat piti olla siistit, edes jotenkin siistit.
Aloin kelloa seuraamaan, kärsimättömänä! Eikä sinusta kuulunut mitään.
Tikitti, tikitti, tikitti.....
viisarien kiire eteenpäin tuntui tuskaisen nopealta!
Sinusta vain en kuullut mitään.
En jaksanut odottaa, soitin sinulle - vastasit hieman hätäisesti.
Jotain oli sitten tullut eteen, mutkia matkaan... - heti tietty ajattelin ja
pelkäsin, ettet tulisikaan - sitten kuitenkaan.
Kerroit, että hieman viivästyy lähtö ja voisi tulla ongelmia matkan kanssa.
Autoa sinulla ei ollut ja kyyti oli hukassa. Sekunnissa päätin, haen sinut tänne.
Yllätyit, mutta iloistuit! Nopeasti takki niskaan, kengät jalkaan ja menoksi.
Sovimme paikan, mistä hain sinut ja kun astuit autooni, valloittava hymysi
vei minut jo jonnekin kauas - kauas pois arkisesta elämästäni.
Otin kädestäsi kiinni ja ajoin kotiini. Huomasit heti, että olin pyrkinyt siivoamaan.
Huh, taisi mennä sittenkin tupatarkastus läpi.....
Istuuduit, ihailin asuasi - ihailin sinua..... olit nyt siinä, täysin kanssani.
Tarjosin juotavaa ja meille syntyi ihana keskustelu, mikä rönsyili aiheesta toiseen.
Nauroit heleästi, ääntäsi oli ihana kuunnella. Ajattelin, kunpa vain saisin tuon ääneen
vaikka pulloon talteen.... - rakastin sitä, nautin kaikesta mitä koin.
Ilta eteni, nautimme toisistamme - tarjosin hieman syötävää.
Jossain vaiheessa iltaa huomasimme, että sinun ei enää kannattaisi kotiin lähteä.
Enkä oikeasti toivonut sinun lähtevänkään..... halusin saada sinut viereeni
Katsoit hieman salaperäisesti minua.
Mietin, mitä ihmettä mietitkään, mutta
paljastit että niin toivoitkin:
Halusit päästä viereeni, nukahtaa syliini.
Hymyilin koko sydämestäni....
Jatkoimme iltaa, kumpikin hymyili ehkä enemmän.
Sain sinulta pari hellää - vaan niin täydellistä suudelmaa.....
Veit niillä minut jonnekin kauas... sait mieleni leijumaan!
Jossain aamuyön hämärinä hetkinä vihdoin päätimme mennä nukkumaan.
Kömmit viereeni, tulit saman peiton alle ja painoit pääsi rinnalleni.
Kiedoin käteni ympärillesi ja hiljaa kuiskasin korvaasi......... hymyilit onnellisen näköisenä....
Lopulta nukahdimme sylikkäin, me kaksi onnellista ihmislasta.
Eikä tuota yötä meiltä voinut viedä mikään - ei kukaan.Kietoiduimme toisiimme, sylikkäin nukahdimme. Sinä minussa - minä sinussa.
Lämpöä toisista imimme, toisiamme hamuten - samoja unia katsellen.
Aamulla sinut suudelmilla herätin, yhden ruusun toin vierellesi.
Katselin kauniita kasvojasi kun hiljaa avasit silmäsi.... hymyillen!
Tässä oli hyvä olla, kummankin - ja toivoimme, että kohta taas olisi yö yhteinen,
-------------------------------------------------------------------------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti