Tästä olisikin ollut hyvä startata uuteen viikkoon, mutta se kun tulla pamahti eteen ihan
huomaamatta ja päivä mennä pärähti ohi oikeastaan nopeammin, kuin ehdin siihen kunnolla
edes paneutua - eli se siitä viikon startista sitten. No ehkä hyväkin joskus ottaa letkeästi.
----------------------------------------------------------------------------------------
Mä heräsin taas, aamulla valon kajoon kirkkaaseen.
Mä heräsin vaan, sängyn laidalle nousin istumaan.
Mä heräsin..... siihen vaan.
Taas sen jouduin huomaamaan, taas sen tajuamaan!
Sänky viereltäni autio oli.
Sänky viereltäni tyhjältä näytti.
Sänky - ilman toista, ilman mitään, ilman sinua...
Mä heräsin kuin uudestaan,
tajusin sen alastomuudessaan.... sen, että...
Sänky viereltäni autio oli.
Sänky viereltäni tyhjältä näytti.
Sänky - ilman toista, ilman mitään, ilman sinua...
- se ei ollut mitään, enkä ollut minäkään.
Mä olin yksin, taas sängyn laidalla.
Tyynyt hiljaa lepäsivät, lakanoihin tarrauduin,
niitä puristin - kuin toivoen sinun siinä olevan.
Vaan näin vain sen...
Sänky viereltäni autio oli....
Liian autio oli.
Se oli ilman toista, kuten olin minäkin.
Laidalla sängyn.
Taas tänäkin aamuna!
-------------------------------------------------------------------------
Kuultiin tarina naisesta, tuosta kauan sitten kadonneesta.
Hiljaa oli vain suukon antanut.... sitten kotoa poistunut.
Lähtenyt, yllään vain asu vaalea - harsomainen, kuin aaveen tai enkelin.
Kuultiin tarinaa, näin kerrottiin...
oli hän kävellyt hiljaa kuuta kohti. Kuullut kutsun täysikuun, sitä vain seurannut.
Oli yöhön lähtenyt, miehensä jättänyt - vain suukolla ainoalla, tuon toisen
nukkuvan poskelle....
Kuultiin tarinaa..... hänestä. Ei koskaan saanut sanoa, ken hän oli.
- se pahan onnen toisi!
Kuultiin tarinaa.... täydenkuun aikaan.
Hän kulki hiljaa, kuin maan yllä leijuen..... hiljaa.... sanatta, kohti tuota kuuta.
Kuultiin tarinaa, outoa ja niin kiehtovaa.
- eikä kukaan sitä voinut tarkistaa.... oliko totta vai tarua vaan.
Se tiedettiin, näin kerrottiin... oli rantaan tyyneen saapunut, kuuta kohti katsonut....
Harsomainen puku rannalle laskeutui, osui kalvas kuunsäde vartaloon helmenvalkeaan....
- ja häntä ei enää olisi näkynyt.
Kuultiin tarinaa, vain tarinaksi arveltua.
Kunnes tuli täysikuu, outo erilainen.
Vaikeni tuulet, tasoittui laineet..... ja jokin outo ääni hiljaa, kuin huokaus jostain,
kuului rannalta...... kuin naisen ääni olisi ollut tuo.....
Oliko hän sittenkin muuta kuin vain tarinaa...
- ja tarina sai syntyä uudestaan.....
---------------------------------------------------------------------------------
Mut houkuteltiin peliin mukaan.
Ihan viattomasti vain!
Mä ensin epäroin, lähtisinkö.... mukaan tähän lain.
No päätin sitten haasteeseen vastaa,
mukaan mennä ja onneani koittaa.
Ja se kannatti, se niin kannatti!
Mä alkuun pelasin, miten sattui - ja mitä sattui.
En tajunnut säännöistä, en pelikuvioista.
- mua vedätettiin, höynäytettiin....
joku kai kusettikin.
Monta kertaa mä olin jo luovuttaa,
sanoa että tämä oli tässä!
Mutta aina vain jatkoin, jatkoin ja taas mä jatkoin.
Ja se niin kannatti, se niin kannatti!
Vaihtui vastustajat, tuli uusia pelejä.
Vaihtui panokset ja paljon menetin!
Tuntui kuin kaikkeni menettäisin, itsenikin möisin...
- niin kirosin, eikö miehelle onnea suotu?
Silti taistellen jatkoin!
Ja se niin kannatti, se niin kannatti!
Kerran sitten jo lähes kaiken hävisin, jäi vain
yksi merkki käteen. Sillä lähdin ponnistaan,
pelejä voittamaan!
Tuli pieniä onnenhetkiä, tuli hieman isompiakin...
mutta sitä päävoittoa - sitä en vielä saanut... se odotti.
Ja sitä metsästin.
Ja se niin kannatti, se niin kannatti!
Onni kääntyi, myöskin mieli.
Jaksoin taas ja nauroinkin.
Vaan en olisi uskonut, missä se onni oikeasti näyttäytyi....
- missä pelissä se eteen käteeni tulikaan!
Mutta se tuli.Ja se niin kannatti, se niin kannatti.
Se niin.... se niin.... se niin... kannatti, oi että se kannatti.
Voitin jotain enemmän, kuin koskaan panostin!
Voitin jotain, mitä en enää pelata haluakaan, vaan
pitää tallessa - ikuisessa, itselläni.
Ja se kannattaa, se todellakin kannattaa!
-----------------------------------------------------------------------------
Tunnetko joskus, että sinut on kahlittu?
Maailmasi on suljettu? Olet kiinni jossain, ympärilläsi kehä tiukka.
Tunnetko, kuinka sinua kuristetaan?
Elämääsi kahlitaan? Tunnet olevasi vain osanen jotain, mitä et kuitenkaan kiinni saa.
Tunnetko häkissä eläväsi?
Hengityksesi kuristetaan minimiin? Aistit, ettet saa elää vapaasti kuin lintunen taivaan.
Jos tunnet edes osan tuosta, osan itsestäsi noista.... pyydä jostain joku auttamaan,
kahleet ympäriltäsi purkamaan.... repimään kalterit elämänhäkistä kalseasta!
Sinunkin pitää nähdä valo auringon!
Sinunkin pitää saada nauttia, tuntea hymyn nousevan kasvoillesi....
- äläkä anteeksi pyytele toisilta, että olet olemassa - vaan ala elää.
Ei ole sinun, eikä kenenkään muun, tarve jäädä tukahdutettuna henkiseen tyrmään kylmään,
ei maailmaan mustaan..... yksinäisten mietteiden! Ei koskaan.
------------------------------------------------------------------------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti