Voin sanoa, että en itsekään pysty suoraan kertomaan, mistä moinen johtuu...
Sen verran osaan valaista, että reilun viikon aikana on alitajuntani tehnyt kyllä
melkoista myllerrystä ja unissa pyörinyt aivan uskomattomia asioita, joita ei
valveilla ollessa ole tullut ajateltua. No muutama asia on elämääni vaikuttanut
sen verran paljon, että oikeastaan hyväkin jotta niitä on edes mieleni yön pimeinä
tunteina pyöritellyt.
Olipa syväluotaavaa...
Mitä muuta? Töitä..... niitä on tehty tasaisesti ja ahkeroitu.
Se, mitä muuten on tapahtunut ja missä.... saa ja pitää jäädä vain minun ja (sens.) tietoon!
Sydämestäni kiitos!
--------------------------------------------------------------------
Pahoittelut. Tällä kertaa ei "kauhutarinaan" ole tulossa jatkoa.
--------------------------------------------------------------------
Posti toi kortin.
Siinä oli kukkiva kirsikkapuu! Se tuoksui kaukaiselle keväälle.
Se tuoksui hänelle.... Haruki. Hänen nimensä tarkoitti kevään puuta,
se oli kirsikka.
Hän muisti minut!
Suljin silmäni ja muistelin tuota hetkeä......
Hän oli yksin, eksynyt matkallaan tänne kylmään maahan, erilaiseen
ja silti joskus vielä niin samanlaiseen. Olihan Suomi joskus Pohjolan Japani....
vaan siitäkin oli jo aikaa.
Mutta nyt muistelin Harukia!
Meillä ei ollut yhteistä kieltä.... vain muutama sana englantia, mutta
silmämme - kätemme - kehomme..... kertoivat sanoitta toisillemme kaiken!
Siitä oli jo aikaa. Hän vaelsi hetken kanssani täällä.... etsi jotain, mitä ei kertonut.
Näin sen hänen silmistään ja aina iltaisin, kun silitin hänen tummia hiuksiaan,
kuiskaten hänen nimeään..... "Haruki... Haruki....Haruki..." hän vain katsoi minua
hiljaa, yrittäen ehkä kertoa - vaan ei pystynyt......
Ja arvoitus jäi mieleeni syvälle asumaan!
Katselin korttia. Siinä ei ollut montaa sanaa.
ありがとう
お前の
無限に
Hariko Mietin...... mietin.... etsin....
"Kiitos - ikuisesti Sinun - Hariko"
Ja ymmärsin hiljaa, mitä hän oli etsinyt!
Katselin korttia uudelleen ja uudelleen.
Vasta sitten tajusin, että postin mukana oli tullut muutakin...
- suljettu kirjekuori. Samaa käsialaa, kuin kortissa! Ymmärsin sen olevan häneltä...
Mutta miksi kortti ja ......? Avasin kuoren, siellä oli kortti - kuva.... - Hariko!
Ymmärsin paremmin.
Hän oli kevään lapsi, luonnonkaunis
keskellä kukkivia kirsikkapuita.....
Hariko!
Ymmärsin, mitä hän oli etsinyt....
- ja olin tietämättäni sen hänelle antanut...
Hymyilin!
Taas kuiskasin, kuin hiljaa silloin aikoinaan.... "Hariko - Hariko - Hariko" ja kun suljin
silmäni, saatoin kuin tuntea hänen pehmeän käden käsilläni.
Ja jossain Yamagatan läheisyydessä hän nosti katseensa pilviin, tietäen että minäkin
tein niin - kuten teimme joskus yhdessä...... ja kirsikanpuut kukkivat, kuten olivat
kukkineet satojen - tuhansien vuosien ajan.....
-------------------------------------------------------------------------------
Mieleni oli eksyksissä, vei minuakin harhaan!
Ärsytti... kiukutti....ahdisti. Tuntui pahalta, kun en osannut sanoa - kertoa - selittää.
Miksi näin oli? Miksi en voinut elää ja uskoa näkemääni? Miksi, miksi, miksi?
Mieleni kiusasi, kidutti, ahdisti.... vei minua syvemmälle epäluuloihin....
kuvitelmiin, satutti minua - satutti toista..... aiheutti ikävyyksiä!
Pelkäsin, että mieleni pimeät ajatukseet vievät auringon elämästäni,
työntävät minulta pois sen kauniin, mitä olin saanut.....
- sydämeni itki, huusi tuskaisena ja kirosi..... vaati minua toimimaan, tajuamaan.....
lopultakin tekemään selvää vääristä mietteistä!
Ja minä tottelin sydäntäni - viimeinkin.
Sain kerrottua, sain sanottua.... sain myös kuunnella......
Otin vastaan sanoja - suoraan sanottuja - kovia, silti pehmeitä...
- pehmeitä, jotka olivat kovia... ja kaikissa oli asiaa!
Sydämeni sykähteli, käski minun kuunnella..... nautti - kuten minäkin nautin.
Vihdoin sain mieleni kuriin - sain elää!
Ja aina kun kuulen äänesi, kuulen sanasi, näen kasvosi, näen silmäsi..... kosketan sinua....
aina kosketit sieluani ja sydäntäni - niin, että ymmärsin sen, mitä ennen epäilin!
-----------------------------------------------------------------------------
Sade se hiljaa piiskaa maata taas.
Sade se soittaa märkää lauluaan.... sade.....
Pisaroiden piiskaus tuulessa soi.
Veden ääni yöhön oman sävelen loi.... sade....
Pisaroiden lyönnit maan pintaan, runkoihin puitten....
seiniin talojen... kaiken kastellen...
Loi laulua märkää.... sitä se oli..... sade...
Tuuli hiljaa säesti, puhalsi pisaroita eteenpäin.Puski pilvistä alas, pisaroita raskaita.... täynnä ääniä....veden....
se oli soittoa sen... sateen.... oli yön tämän..... se oli.... sade...
Sade se hiljaa piiskaa maata taas.
Sade se soittaa märkää lauluaan.... sade....
Kaikki sen kuuli.... soiton märän, pisaroiden laulun.... sen teki... sade....
Väliin yltyi hurjaan huutoon, pieksi maata... pieksi kaikkea.... kastellen.
Väliin laantui hiljaa kuiskaamaan, hieman vain hyräilemään.....kostuttamaan....
Mutta siltikin kaikki sen kuuli.... sen... se oli... sade....
Ken sitä kuunteli - sitä rakasti...... sitä ihaili....
sen soittoa solisevaa, raikkaan vapautunutta... sitä.... se oli se... sade...
-----------------------------------------------------------------------
Yhtä asiaa mies kaipaa!
Vain yhtä asiaa hän hiljaa haluaa..... päästä viereen.... syliin hänen.
Vain olla siinä, vain olla hiljaa.... sanoitta kertoa mitä tuntee,
sanoitta sanoa kaiken..... siinä vain.... lähellä hänen.
Kädet kohtaisivat toisensa, katseet hetken pysähtyen silmiin toisen katsoisivat....
Vain hiljaa - vaan silti kertoen, sanoen - sen kaiken... yhteisen.
Ei paljoa vaadi, ei paljoa kaipaa - silti niin paljon kuitenkin,
pienen asian - suuren merkitykseltään..... teolla sydämelleen.
Sitä vain mies kaipaa!
Vain sitä..... hieman - ei enempää.
------------------------------------------------------------------
Minulle rakasta uhattu on.
Siinä tekijä on ollut varomaton!
Ei - en päällesi käy, sinä väärin tuomitseva - en.
Ei - en eteesi tule, sinä kuvitelmiesi vuoksi uhkaileva - en.
Minulle rakasta uhattu on.
Siinä tekijä on ollut varomaton!
Tietämään tulee - joskus..... joskus.... että ei kannatut oisi.
Ei - en päällesi käy - en.
Ei - en eteesikään tule - en.
Siihen en alentua viitsi, lailla kaltaistesi toisten!
Mutta tiedän, että joskus - joskus..... sinäkin sen vielä kokea saat,miltä se tuntuukaan kun.....
Siihen saakka.... koita vain olla ja elää, mutta älä enää - älä enää...
- tee tyhmyyksiä, joita katumaan joutumaan tulet!
Pimeydestä tai kirkkaudesta......
keskellä päivää tai yön hämärässä.... joskus........
------------------------------------------------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti