Vettä satelee hieman tälläkin hetkellä, mutta itseäni se ei haittaa eikä masenna.
Sitähän sanotaan, että minkä kesä kastelee - sen se kuivaakin.
Se säästä. Viime aikoina on taas ollut melkoisia "juonenkäänteitä" elävässä elämässä,
eikä vain itselläni vaan mitä tässä olen katsonut läheltä ja kuullut toisilta.
Tuntuu, että kesälomien jälkeen monilla ihmisillä on mielet sekaisin ja maailma myllertää.
Ainakin sen verran erikoisia tapahtumia olen "saanut" todistaa läheltä, vaikka
itselleni ei ihan kaikkea olekaan sattunut...
-------------------------------------------------------------------------------
Aikasi säteilit, aikasi elit...... sitten tuli se synkkä hetki
- ja sinut vietiin pois äidiltäsi - isältäsi - ystäviltäsi!
Jäi sydämiin aukko, syntyi monille suru ikuinen....
- kun sinä nousit pilvien ylle, luokse enkelten.
Ei sanoilla, ei teoilla, ei millään tapahtunutta peruuttaa voi...ja hiljaa sinut tunteneilla sydämissä itkun seassa laulu tämä soi:
https://www.youtube.com/watch?v=W4JkvRl91rI
Koskaan se ratin takana ollut ei selviä teostaan...... ristiä kantaa läpi elämänsä!
Vaan miksi - niin miksi - ajaa piti, vaikka juotu oli?
Katsele sieltä jostain ja suojele elämään jäänyttä, sinun pientä rakastasi.
-----------------------------------------------------------------------
Sä otit silloin illalla lähellesi, hetkeksi.
- Muistatko?
Sä otit luoksesi, seuraasi lämpöiseesi, hetkeksi.
- Muistatko?
Sä pidit, hymyilit ja hyväilit.
Mun mieleni kiitti, sydämeni huusi - onnesta..... vuoksi sun!
- Muistatko?
..... - muistatko......... niin, muistatko?
Mä sain pitää sua sen hetken, pienen tovin elämästä,
lähelläni - rakkaanani, sielussani omanani.
- Muistatko?
Ja vaikka olimme eri maailmoista, oli meillä jotain yhteistä....
kuitenkin.....
- Muistatko ...... niin, muistatko?
Ja joka päivä pelkäsin, sinut menettäisin.
Ja joka päivä rukoilin, että sinulla hyvä olisi.
Ja joka päivä...... - elämässäni olit sinä, joka päivä.
- Muistatko?
Kaiken vain halusin antaa,
liikaakin yrittäen.
- Muistatko?
.... ja niin virheitäkin syntyi, niitäkin tein.... huomasinhan itsekin sen.
- Muistatko..... niin, muistatko?
Silti uskoin sanoihin, aiemmin sinulta kuultuihin.
Kertonut kun olit, jotain henkilökohtaisesti vain minulle!
- Muistatko?
Vaan kun sanojen taakse jouduin katsomaan,
näin jotain mitä pelästyin!
Enkä enää tuntenut sinua niin, en enää tiennyt sinua samoin....En enää tiennyt, mihin olin joutunut, mitä elämäni oli - kanssasi.
- Muistatko..... niin, muistatko?
Ja lopulta kaatui kulissit.
Jäi vain tyhjyys, autiona eteen avautuva haavoitettu sielu,
mikä itki koettua, kirosi sydäntä - tuota mikä uskonut oli sanoja...
Enkä voinut muuta, kuin jälleen yrittää rakentaa sydämeni
pirstaleista hiljaa kokonaista, ommella haavoja umpeen ja toivoa,
että joskus ne sanat olisivat totta - loppuun saakka.
- Muistatko.....
Itse muistan, vaikka aikaa on vierähtänyt jo kauan!
Kello vaihtunut kalenteriin..... vuodenajat toisiin..... silti muistan.
Ja rakennan sydäntäni uudelleen.
------------------------------------------------------------------
Oltiin tavattu muutaman kerran, naurettu toistemme jutuille ja viihdytty yhdessä.
Jokin meitä veti toisiamme kohti...... jokin outo voima!
Halusimme toistemme seuraa, uudelleen ja uudelleen..... istuimme iltoja ravintoloissa,
tapasimme kahviloissa....yllättäin joskus kohtasimme kaupoissa.
Ja aina meistä tuntui hyvältä olla lähekkäin!
Sitten sinä yhtenä iltana, istuimme kahvilla kahden - siinä tutussa kulmapöydässä....
Sinä kysyit hiljaa minua luoksesi!
Pysähdyin.
Meillä oli jokin sanaton sopimus, ettemme toistemme luokse menneet.
Mutta nyt sinä kysyit minua luoksesi!
Hiljenin.
Kosketit kädelläsi kättäni hiljaa, katsoit syvälle silmiini ja kuiskasit uudelleen
tuon pienen kysymyksen, joka meille oli enemmän..... vaan oliko se liikaa?
Pysähdyin.
Katselin kättäsi, ihailin ihosi pehmeyttä ja sieviä kapeita sormiasi.
Mietin hiljaa, uskaltaisinko. Mitä meille tapahtuisi? Muuttuisiko ystävyytemme,
se salaperäisen houkutteleva viettelevyydeltään suuntaan uuteen... erilaiseen?
Mutta lopulta suostuin. Varovasti hymyilit. Huomasin, että sinuakin hermostutti.
Nousimme ja kävelimme tuon pienen matkan luoksesi. Yllätyin, että asuit niin
lähellä minua, mutta koskaan en ollut kohdannut sinua samoilla kulmilla!
Katselin asuotoasi. Se oli huolitellun siisti, pieniä sisustustauluja seinillä ja
muutama iso palmu olohuoneen yhdessä kulmassa. Yleissävy pehmeän vaalea, silti
niin kotoisan lämmin. Kaadoit meille lasilliset viiniä ja istahdimme sohvalle.
Oli hetken täysin hiljaista, kumpikin odotti että toinen avaisi "pelin" ja keskustelun.
Ja sitten avasimme suumme, yhtäaikaa - tietenkin.
Naurahdimme!
Saimme aikaan keskustelua ja pikkuhiljaa viinikin auttoi, että hermostumisemme
alkoi hälvetä ja uskalsin jo ottaa rennomman asennon sohvalla.
Sinä esittelit istualtasi kotiasi ja kerroit joistakin tavaroista pieniä juttuja.
Hymyilin, tunsin että ne olivat sinulle tärkeitä - elämäsi varrelta muistoja.
Viiniä alkoi virrata enemmänkin ja tunsin että se alkoi hieman vaikuttaa miehen mieleen.
Lähestyit varovasti minua ja hetken kuluttua istuimme vierekkäin. Laskimme lasit
pöydälle ja suutelimme toisiamme hellästi, kuin olisi ollut elämämme ensimmäinen
suudelma kummallakin, minkä koimme.
Vaan suudelma muuttui kiihkeämmäksi, kietouduimme toisiimme...... halasimme, hyväilimme
toisiamme - suutelimme...... halusimme olla juuri siinä, toisissamme...
Yllättäin irroittauduit ja nousit. Sanoit meneväsi makuuhuoneeseen ja pyysit, että tulisin
viiden minuutin kuluttua perässä!
Lupasin ja noustessasi joit lasisi tyhjäksi, katsoit minua vielä silmiini ja sanoit, että
odotan tosiaan sen viisi minuuttia. Lupasin, todella lupasin.
Jäin sohvalle, join viinini ja katselin kelloa.... tuntui että viisarit eivät liikkuneet laisinkaan.
Vaan viimein se viisi minuuttia oli kulunut ja nousin ylös, suunnistin perääsi
makuuhuoneeseesi, jonka oven olit sulkenut mennessäsi.
Koputin varovasti. Vastasit toiselta puolelta, että tule vain.....
Oven avatessani edessäni oli kaunein näky, minkä kuvitella saatoin!
Hopeanharmailla lakanoilla makasit selälläsi täysin alasti.
Pyysit minut vierellesi ja kerroit, että pienellä pöydällä olisi kaksi mustaa
samettiliinaa ja halusit että sidon ranteesi kiinni sängyn päätyihin.
Epäröin, mutta vakuuttelit että mitään radikaalia ei tapahdu!
Otin liinat ja samalla kun ihailin silkinpehmeää kaunista vartaloasi, sidoin kätesi
toiveesi mukaisesti. Sitten pyysit että suutelisin sinua. Laskeuduin vierellesi, suutelimme
hetken...... hiljaa, jatkoit että siinä pöydällä on myös yksi hopeanvalkea silkkiliina.
Minun piti sitoa silmäsikin..... Aloin arvelemaan, että ehkä sittenkään ei kannattaisi,
mutta hymysi ja sanasi - ja sinun kauneutesi - vakuuttivat minut ja tein kuten toivoit!
Oli hetken hiljaista. Seisoin vuoteen vierellä ja mietin, mitä tapahtuisi ja mitä
seuraavana tulisi eteen.... Sitten vain kuiskasit: "Pyydän, viettele minut.....
hiljaa, hellästi, lujaa.... rakasta ja rakastele..... anna itsesi minulle!"
Mietin tovin, lopulta riisuuduin hiljaa ja .........
Ja lopulta huokaisit onnellisena, halusit että jään vain vierellesi..... Olisin siinä - sinun.
-----------------------------------------------------------------------
Älä koskaan kuvittele voivasi sitä huijata!
Älä luule, että pystyisit sen kulkuun vaikuttaa....
Se etenee, se kulkee.... se jatkaa matkaa, teit mitä vain!
Älä luule, että olet nopeampi kuin se!
Älä yritä oikaista sen kanssa, siihen et pysty....
se vain kulkee omaa tietänsä, omalla tahdillaan......
Ja siihen sinä et voi vaikuttaa.
Mutta se, miten sitä käytät - siihen voit vaikuttaa!
Mitä teet, missä teet, miten teet.
Kaikki vaikuttaa siihen, millaista se on sinulla.
Pidät käsissäsi omaasi......
sitä, mikä kaikilla on henkilökohtaista.
Joskus omasi liittyy toisten omiin, kulkee yhtä matkaa
- välillä vain hetken, välillä koko elämän....
Silti sinulla on se omasi.
Äläkä yritäkään huijata sitä, koska siihen et kykene.
Sillä se - aika - kulkee vain omaa tietänsä, omaan tahtiinsa!
Muista miettiä, miten omaan käsissäsi olevaan aikaan voit vaikuttaa.Muista miettiä, miten tekosi tässä ajassa voi vaikuttaa toisiin....
Äläkä ajattele, että vain sinun aikasi on tärkeä
- että vain sinun teoillesi pitäisi olla aikaa!
Aika on kaikilla, aikaa on kaikille.
Ja kun aikaasi jaat oikein myös toisille - saat itsekin enemmän aikaan ja
tulet saamaan aikaasi myös toisia, jotka
haluavat jakaa aikaasi ja aikaansa - kanssasi.
----------------------------------------------------------------
Pieniä hetkiä, pieniä sanoja, pienissä tuokioissa....
Ne voivat olla elämää suurempia - sinulle ja minulle, meille kaikille!
Ei koskaan pidä väheksyä hetkiä, arkisiakaan.Pieni hetki toisen kanssa voi olla isompaakin isompi sydämissä.
Ota kiinni hetkistä, kuuntele pieniäkin sanoja - niitä pieniäkin,
arkisiakin jotka voivat olla kauniimpia kuin romanttiset sanat koskaan.
Älä siis jätä sanomatta, älä jätä näyttämättä..... älä piilota kuoresí alle
ja unohda toinen! Muista häntä pienillä hetkillä, pienillä sanoilla....
ole hänelle ja hän on sitä myös sinulle, pieninä hetkinä..... jotka suuria ovat
- meille kaikille!
----------------------------------------------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti