Translate - Google kääntäjä

maanantai 30. marraskuuta 2015

Jaksaa jaksaa.....

Alkaa vuosi taittua loppusuoralle ja väliin itseltäni tahtoo loppua usko siihen, että jaksan tehdä
kaikki ne asiat, joita olen luvannut ja päättänyt tehdä! Toisinaan on ollut pinna kireällä, kuin viulunkieli
ja sitten kun tilanteeseen lisätään heikko nukkuminen ja epämääräinen ruokailu, niin valmis
sekametelikeitto on siinä.... ei aina paras mahdollinen keitos.

Talvea hieman tässä jo toivon näillekin nurkille. Lunta tuossa vilahti muutaman päivän ajan, mutta siihen se
toistaiseksi jäi. Maa on ruskea ja märkä... ei innosta!
Toivottavasti saataisiin valkea joulu koko maahan.

Sitten pieni sivumaihinta: Mielenkiintoista huomata, että on ihmisiä, jotka ensin kertovat olevansa "suoraselkäisiä" ja pysyvänsä sanoissaan jne. ja valittavat suureen ääneen, jos heidän mielestään joku ei
ole heitä kohtaan oikeamielinen, eli pidä lupauksiaan tms., mutta itse eivät välitä lupauksistaan.
Miten tuollaisiin henkilöihin voi uskoa? Itselläni mennyt ainakin tietty luotto tietyllä tavalla.

Ja pikkujoulukausi jatkuu! Neljät pikkujoulut tehty ja vielä edessä ainakin kahdet. Yksissäkään en itse
juhlimaan ehdi, mutta eipä haittaa.
--------------------------------------------------------------------------------
Mä tunsin olevani tässä, täysin yksin!
Harmistuneena potkin kiviä märällä polulla, mitä kuljin....
- annoin sateen piiskata itseäni, en välittänyt.

Mä tunsin olevani tässä, täysin yksin!
Tuskastuneena kaikkeen kuljin tuhisten, muristen, huokaillen....
- annoin tuulen pyyhkiä kasvojani, en välittänyt.

Mä tunsin... ja tunsin.... kaikkea, mitä en halunnut tuntea!
Täysin yksin - niin yksin.

En jaksanut välittää säästä, en ympäristöstä, en mistään.... - en!
Koska olin ikävissäni!
Kaipasin - sinua.
Kaipasin.... vain sinua.... sinua... vain sinua!

Ja niin kauan kun kulkemaan yksin jouduin, tunsin olevani yksin
- niin yksin!
Sitä en vain enää tahtonut kokea.

Koska palaat?

--------------------------------------------------------------------------------
Näin heidät jälleen, tuossa kaupassa.
Väsyneen näköinen nainen mukanaan hieman nuhjuisissa vaatteissa oleva lapsi.
Näin heidät ja katselin heitä, kuten olin katsellut joskus aiemminkin.....
Nainen yritti hymyillä lapselle, tämän silmät eivät nauraneet ja kasvoilla ei
hymyä näkynyt.... - lapsi oli hiljaa ja seurasi naista, äitiään, kaupassa....

Katselin heitä, näin jälleen kuinka nainen laskeskeli kädessään kolikoita.
Katselin heitä ja näin, kuinka pala nousi jälleen tuon naisen kurkkuun ja hän
pidätteli kyyneneitä...... jotain jälleen jäisi ostamatta, jotain mitä hän tai lapsi
olisi tarvinnut tälläkin kertaa!

Katselin ja ahdistuin. Näin, kuinka heidän ohitseen kaikki kiirehtivät....
- kukaan ei katsettakaan heihin luonut. Naisella oli paha olla, silti hän yritti
näyttää lapselleen hymyä ja esittää, että asiat olisivat hyvin!
Katselin salaa, mitä heillä oli ostoksinaan.... vain yksi maitotölkki, pari säilykettä.
makaronipussi ja vehnäjauhoja. Arvelin, että nainen leipoo heille leipiä tai sämpylöitä....
makaronista ja säilykkeistä tulisi jotain ruokaa...
Vaan kauanko heidän pitäisi elää tuolla? Päivä, kaksi, ehkä viikko?

Naiselta pääsi puolittainen itkuinen huokaus. Minua kouraisi, sattui sisältä!
Lapsi nosti katsettaan ylös ja puristi lujempaa äitinsä kättä.
Tunsin kyyneleen nousevan silmääni ja päätin tehdä jotain...

Tiesin, että en itsekään mikään rahoissa kieriskelevä ole, mutta hänellä oli asiat
heikommin kuin minulla - tai varmaan kaikilla muilla kaupassa sillä hetkellä olevilla.
Kävelin hänen luokse ja kerroin, että olin nähnyt naisen äskeisen huokauksen.....
kerroin hiljaa, että en halua mitään häneltä - vaan haluan hänelle!
Vaihdoimme hiljaa muutaman sanan ja hän halasi minua kuiskaten
"Jos nukkuisin, luulisin nähneeni unta. Mutta pakko uskoa, oikea sä olet!"
Hymyilin hänelle ja hänen lapselleen, joka hämmentyneenä katseli, mikä mies oikein olin.

Kiersimme kauppaa.... ostoksia tuli hieman lisää, pientä tarpeellista ja
kassoja kohti kulkiessamme noukin mukaan vielä makeispussin lapselle.
Nainen kertoi, että ei ollut vuoteen pystynyt ostamaan edes pientä makeispussia lapselleen!
Otin toisenkin ja sanoin, että toivottavasti ei syö heti kaikkea kerralla.
Lapsi luuli minun pilailevan ja pelkäsi, että laitan pussit takaisin hyllyyn, mutta ei....
- kyllä ne mukaan tuli!

Maksoin ostokset ja toivotin heille mukavaa viikkoa.
Toivoin, että nyt säästyneet rahat auttaisivat häntä jossain muussa ja hän voisi
edes muutaman päivän nauttia elämästä hieman enemmän.
Hän jäi hieman hämmentyneenä kaikesta seisomaan kaupan käytävälle ja kun
kävelin ulospäin, kuulin takaani kirkkaan äänen "Kiitos setä!" Hymyilin!

Hyvät ystävät, tutut ja tuntemattomat. Älkää olko elämässänne liian itsekkäitä
ja kylmiä! Katselkaa ympärillenne ja muistakaa, että jos ette muulloin ketään muista,
niin joulun aikaan voisitte huomioida myös heitä, keillä ei ehkä asiat ole niin hyvin kuin teillä!

Pienillä teoilla voitte sytyttää toisille toivon kynttilän elämään, mikä
saattaa tehdä paljon hyvää - monin tavoin!

--------------------------------------------------------------------------------

Siihen oli syytä!
Siihen niin oli syytä......... mä näin vain merkkejä siitä, juuri siitä.
Se raastoi mieltä - se viilsi sydäntä - se satutti miestä.

Siihen oli syytä!
Siihen niin oli syytä...... mä tunsin vain tuntoja, outoja - vääriä, ei aitoja.
Se raastoi mieltä - se viisl sydäntä - se satutti miestä.

Koitin huutaa apua, ääneti katseellani.
Koitin haroa tukea, ketään koskettamatta.... kehenkään osumatta.
Mutta siinä vain olin, keskellä kaikkien - silti yksin.
Siinä vain olin, pimeydessä tunteiden - keskellä päivää.

Siihen oli syytä!
En saanut ahdistusta mielestäni irti, en kipua pois sisältäni.
En - vaikka yritin, ravistin ja ravistin, ääneen kirosin.
Siihen oli syytä!
Se repi mieltä palasiksi, tuhosi tunteita - haihdutti lämpöä mielestä.

Ja miksi se kaikki?
Miksi niin..... miksi siihen oli syytä?

Syy - olit sinä!
Vain sinä, ei ketään muu - ei mikään muu..... vain sinä.
Mieleni tunsi jotain, enemmän kuin aiemmin - ja siksi se tunsi, mitä tunsi..... koska...
- koska oli vain sinä - ja olet juuri se, mitä olet - olet sinä!

Mieli miehen toivoo, sydämelle huutaa.... kuuntele ja tunne!
Ymmärtäisi sen, että se syy olisi se, mitä sinä sanot - eikä mikään muu, enää koskaan!
---------------------------------------------------------------

Päivä harmaa, syksyinen. Ilma tuulinen ja märkä.
Mitään valoisaa ei maailmassa näkynyt minulle, paitsi.... sitten....
- kännykkäni piippasi, merkkiääni tuttu!
Viesti - sinulta.
                                                

Hymyilin, pieni hetki aurinkoinen päivässä harmaassa syksyisessä.
Olet siellä, silti tässä - lähellä - piristit minua ja vastasin
hymyillen.... - vain sinua ajatellen!

Enkä välittänyt säästä, en syksyisestä tuulesta... en laskuista arkisista,
muista murheista maallisista! En, koska elämässäni oli valoa ja iloa - ja
aurinkoa - sinut!
-----------------------------------------------------------------

Aaltoili ajatukset kevyet.... leijui mieli tunteiden merellä.
Oli olotila aurinkoinen ja kevyt... onnellinen!
Sai koko kehon hymyilemään vain aamu yhteinen.....

Halasimme, halasimme... lisää.... suutelimme..... tunsimme vain toisemme....
- muuta emme tarvinneet.

Leijui mieli hetkeen koettuun ja tunsin huulillani vielä maun huultesi.
Ihollani leijui tuoksusi ja hiljaa suljin silmäsi - olit sylissäni, edelleen....
- kuten vain vielä hetki sitten!

Tahdoin jo siihen takaisin, nopeasti... uudelleen.... nopeasti...
- luoksesi sinun!
Katsoin kelloa ja tuhahdin. Ei, vielä en pääsisi takaisin, vielä en näkisi sinua....
Mutta silti hymyilin! Olin koko sydämeltäni sinun....
Enkä enää muuta halunnutkaan, en nyt enkä tulevaisuudessakaan!

Ja jo kaipasin aamua seuraavaa, kun viereltäsi saisin herätä - hymyillen!
--------------------------------------------------------------

Mä tunsin outoa, voimakasta ja huumaavaa... jotain outoa!
Rinnassani poltti jotenkin - erilailla - tavalla kuumalla.
Ja aina kun näin sinut, se polte vain yltyi ja yltyi.

Rintani sykähteli lujaa.... pulssini kiihtyi ja silmäni loistivat.
Katselin sinua - uudelleen ja uudelleen ja olin onnellinen.

Mitä tunsinkaan, mitä koinkaan - vuoksesi sun?
Olin kuin sulaa vahaa sydämestäni saakka.....
Sinusta!

Ja tahdoin tuon tunteen jatkuvan - täältä ikuisuuteen ja sen jälkeenkin!

Halusin olla sulaa vahaa, sinulle...- vain sinulle.
Vain toivoen, että sen osaisin näyttää teoilla, pienillä ja pienemmillä....
- kertoa sanoilla erilaisilla... ne jotka kuuluvat vain sinulle.
Olla vain sinun vahasydämesi.
-----------------------------------------------------------------------------































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti