Seuraavana olisi edessä imelän äitelää ja makeaa ystävänpäivää...
Älkää käsittäkö väärin! Arvostan ja kunnioitan ystävyyttä, mutta en vain sitä, että sekin on
pitänyt kaupallistaa (no jenkit.....). Hyviä ystäviä voi muistaa muutenkin vuoden aikana,
eikä se tarvitse välttämättä mitään isojakaan panostuksia tai satsauksia.
En tuohon massahysteriaan juurikaan sorru, olen sitten vaikka tylsä juntti tms. mutta
minulta ystävät saavat kyllä huomiota vuoden aikana ilman sitä yhtä päivää!
Hieman sama juttu on tuo tavallaan hauska aprillipäivä. Kepposten teko on ihan mukavaa,
annan vain "amatöörien" pilailla tuona päivänä - jää sitten itselle koko muu vuosi aikaa.....
Sitten ihan vakavaakin väliin: Tuossa muutama päivä sitten eräs herra uteli minulta yhdestä naisesta
ja kun olin kertomassa jotain, hän vain jatkoi lausettaan: "Mä en ylläty hänen kohdallaan enää mistään....!"
Kuinka osuva lause tuo olikaan. .... ja se kello on näemmä kuulunut kauas.....
--------------------------------------------------------------------------------
Joskus vain on sellainen aamu, juuri sellainen....
- ei jaksa, ei - ei millään!
Voimia ei ole edes nousta sängystä.
Mieli synkkä, pilviä tummia täynnä.
Ajatukset kiertävät tyhmien - tylsien ja ikävien asioiden kimpussa.
Kiroat ääneen, tuskailet ja äksyilet....
Joskus se vain on noin - valitettavasti.
Ja vaikka kuinka siitä koittaisi ponnistaa eteenpäin, saada kasvoille ilmettä uutta...
- ei se vain onnistu. Ottaa päähän, suorastaan vituttaa.... vaikka ei olisi edes syytä.
Se on vain se ihmisen mieli niin omituinen!
Toisinaan vain joku uni tylsä sen tekee, aikainen herätys kesken makoisien unien.... tai mikä lie.
Eikä mitään haluaisi tehdä, ei jaksa..... ei halua.
Haluaisi vain vajota takaisin sänkyyn!
Peitto korville, sulkea silmät ja unohtaa - kadottaa - kaikki ympäriltään.....
- salaa toivoen, että herätessä olisi mieli parempi.
Mutta..... se päivä usein oli siinä, eikä mieltä paranna mikään - tai kukaan.... valitettavasti.
Sitä se välillä tekee - se ihmisen mieli, alitajunnasta!
----------------------------------------------------------
Sinuun sain tutustua, yllättäin...... tavalla, mitä en olisi uskonut todeksi!
Sinun kanssa sain olla, yllättäen..... tavoin, joita en enää uskonut kokevani!
Sinun kanssa..... aikani..... sain olla.
Se oli aikaa erilaista, värikästä....mielenkiintoista.
Se oli aikaa, jolloin toit maailmaani jotain toisenlaista.....
- opin jotain, näin jotain ja sain kokea jotain.
Sinuun sain tutustua.... sinun kanssa sain olla.... sinua sain pitää lähelläni.
Näimme toisiamme, liikuimme keskenämme - tunsimme jotain.....
- tai ainakin niin arvelin, koska itse tunsin kuitenkin.
Sitten tuli se hetki, täysin yllättäin - jolloin vain annoit mun nähdä selkäsi - kylmän!
Haukuit, moitit ja poistuit. Et antanut mulle aikaa, mahdollisuutta, sanoa mitään....- vain muutaman sanan kuuntelit ja poistuit,
vaikka olit poistunut luotani jo kauan aiemmin - minulle sitä kertomatta!
Meni aikaa ja vasta sitten tajusin, että sinulle olimme vain eriarvoisia ystäviä...
sinulla oma maailmasi, jonne et päästänyt muita ja minun elämä, jota koitit ohjata!
Aikani sisältäni kärsin, kunnes tajusin ja minulle se toisaalta kerrottiin:
Vika ei ollut minussa - eikä elämässäni...... pidin vain itseni itsenäni, enkä alistunut.
Silloin tiesin tehneeni oikein - kaikesta huolimatta!
-----------------------------------------------------------------
Oli ollut muutama pieni pakkasyö.... maa hohti hivenen vielä valkoisena
paikoitellen ohuen lumipeitteen ansiosta.
Ajelin pimeää maantietä pitkin.... hiljaisuuden keskellä vain omien aatosteni kanssa.
Katselin tietä, se oli hivenen jäässä..... pidin vauhdin kohtuullisena....
Yllättäin silmäkulmassani näin jotain!
Nostin katsettani tiestä ja näin tuon näyn taivaalla..... yllättäin.... kunnes se katosi
pilvien taakse - hetkeksi.
Ihmettelin näkemääni ajaessani eteenpäin.
Hetkisen kuluttua tie avautui isolle peltoaukealle, sen halkoen.
Samassa näin tuo näyn uudelleen taivaalla!
Säpsähdin hieman ja mietin, mistä tuo tuli ja miksi?
Pysäytin auton bussipysäkille, nousin ulos ja jäin hiljaa tuijottamaan näkyä.
Mitään en kuullut mistään, ympäristö oli täysin äänetön - luonto oli vaiti
- ja minä vain tuijotin ja tuijotin.... ymmärtämättä.
Meni muutama minuutti - tai enemmänkin.... en tiedä - tuntui, kuin kaikki olisi pysähtynyt!
Sitten tuo katosi hiljaa ja taivaalle jäi vain loistamaan kalvakkaana kuu....
- kuten oli loistanut tuhansia ja tuhansia vuosia aiemminkin.
Nousin autoon ja jatkoin matkaa.... mietin, että jokin syy tuolle näkemälleni oli,
vaan mikä ja miksi... - ehkä sen tulevaisuus minulle kertoo.
Miksi kuu oli tulinen keskellä talvista yötä? Niin, miksi?
--------------------------------------------------------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti