kotiuduin ja luulin, että matkaväsy olisi vienyt miehestä mehut, mutta toisin kävi. Mukava oli päästä vielä joulusaunaan ja sen jälkeen... - no ei nyt kaikkea paljasteta.
Joulupäivä olikin sitten päivän osalta vain nukkumista, mutta kun ilta hämärtyä alkoi, heräsi
tämäkin mies taas eloon ja taas mentiin! Ihme yökyöpeli, muuta en voi sanoa.
Tosin ei tämä joulu nyt kaikkinensa ole ollut näin hyvältä kuulostava. Valitettavasti on ihmisiä, jotka ovat toisinaan liiankin kylmiä ja tunteettomia, eivätkä halua nähdä sitä, että joku
haluaa vilpittömästi tehdä hyvää ja hyviä asioita. Parin tällaisen käytös vei joulun alla fiilikset
tosi syvälle ja vielä joulupäivänä joutui omalla tavallaan kärsimään kylmästä kohtelusta.
Mutta eikös sitä sanota, että nokka kohti uusia pettymyksiä.... tai jotain.
----------------------------------------------------------------------------------------------
Sä et osannut sanoa mulle mitään.
Sä vain istuit ja tuijotit siinä hiljaa.
Sä olit, mutta et ollut!
Miksi sä taas olet tuollainen?
Sä et halunnut jutella ollenkaan.
Sä vain tuijotit ja tuijotit - kauas maisemaan.
Sä olit, mutta et ollut!
Miksi sä taas, miksi taas ja taas - miksi sä olet tuollainen?
Sä väitit mulle taas, ei ole mitään ongelmaa.
Sä väitit taas, murjotit ja tuijotit.... ulos jonnekin, kuitenkin!
Miksi sä taas, miksi..... miksi sä olet tuollainen?
Sä olet erilainen, et se sama nainen.
Sä olet itsessäsi taas, sisällä mietteissä omissas vaan!
Sä väität kaiken olevan ok, miksi sitten vain hoet "joo-joo"...Miksi sä taas olet tuollainen?
Mut kun lopetin kyselemästä,
lopetin ihmettelemästä, lopetin huomaamasta.
Sä suutuit taas, et puhunut ollenkaan - sä vain menit,
paiskoit ja huutaen... vain huutaen, mellastit!
Miksi sä taas olet tuollainen?
Mä en tajunnut, en enää jaksanut, en halunnut....
Sä et ollut se, se ihana nainen entinen - se eilinen, viime viikkonen.
Miksi sä taas, taas ja taas.... taas olet tuollainen?
Lopulta voimani loppuivat, halunnut en enää edes nähdä sua.
Olin valmis poistumaan, jonnekin katoamaan.
Mut´ sit sä tulit viereen mun, jotain taas sanoen...
Siihen tulit, jotain hieman hokien...
Silti, miksi sä taas, miksi sä taas - taas olet tuollainen?
Sä sait naamallesi hymyn, mut´ oliko se aito?
Sä sait ääneesi ilon, mut´ oliko totta?
Sä koitit jotain, heitit jotain, mä en tiennyt mitä uskoa!
Miksi sä taas, miksi sä taas... taas olet tuollainen?
Mä aloin olla loppu, aloin tähän väsyä.
En vain enää tajua, en enää halua... en nähdä tätä, en kokea sitä!
Sä vain imet mua kuiviin, syöt elämää.
En mä jaksa sanoo sulle mitään, annan vaan olla.
Vaikka:
Sä olet taas, sä olet taas - ja varmaan kohta taas, tuollainen!
---------------------------------------------------------------------------------------
Ei oltu hetkeen nähty, vain viesteillä toisiamme oltiin muistettu.
Kirjoiteltiin päivisin, kirjoiteltiin öisin.... saimme toisillemme
hymyn huulillemme, mieliin tunteen lämpimän.
Mietimme, milloin tavattaisiin.
Mietimme, missä kohtaisimme.
Mietimme, nähdä niin halusimme!
Kirjoittelimme, viestit toisillemme lentelivät...
Viestittelimme, kuvinkin ilahdutimme.
Aina sait hymyn huulilleni, kun viestin uuden sinulta sain.
Ja aina viesteistäsi luin, niitä minultakin odotit vain.
Mietimme, milloin tavattaisiin.
Mietimme, missä kohtaisimme.
Mietimme, nähdä niin halusimme!
Aikaa kului, päivät vaihtuivat toisiin.
Aikaa kului, yöt seurasivat toisiaan.
Vaan toisiamme emme nähneet, emme kohdanneet.
Hetkeen ei kulkeneet viestitkään.
Mihin ne hävisivätkään?
Unohdimmeko toisemme?
Tapahtuiko..... - ei sitä en ajatella halunnut!
Sitten, yllätimme toisemme.
Kuin yhdestä sydämestä, yhdestä mielestä....
toisiamme lähestyimme, viestillä kyselimme:
Tavattaisiinko tänään?
Tavattiin, halattiin, jäimme toistemme syliin.
Hennoin suukoin sua kiitin, poskelle ne painoin.
Pidin sut vain lähellä - lämpimästi lähellä
- ja kuulin äänestäsi, siitä kauniista äänestäsi -
sun oli hyvä olla, lähelläni!
Aikaa kului, tunnit vaihtuivat toisiin.
Vaan me emme siitä välittäneet, emme muuta ajatelleet...
- olimme vain tuossa hetkessä, ainutlaatuisessa - mutta ei viimeisessä!
Mä silittelin sua, suukotin sua, pidin lähelläni halaten.
Sä hiljaa olit, vain silmillä puhuit... niihin uppouduin, lähes taas hukuin!
Eikä kummallakaan ollut kiire, ei haluja, lähteä pois.
Mutta tuli taas hetki erota, hetki poistua.
Irrotimme otteemme, tuskaisesti ja hitaasti. Emme halunneet,
vaikka tiesimme..... emme toivoneet... vaikka tunsimme...
Tosin tietäen: Kohta taas näkisimme,
ikuisuudelta tuntuvan pienen hetken jälkeen.....
Lähdit - perääsi jäi vain soimaan laulu - sinulta:
"Fly high, I am running against the wind!
Fly high, feels like my heart will explode!
Like time has stopped, my breath is running out.
Now it´s the climax, I want to hold you in this last moment."
Hymyilin ja näin - sinäkin hymyilit - poistuessasi
- kuten taas palatessasi!
Sitä odotellessa: Fly high...
-----------------------------------------------------------------------------
Yksinäinen istui paljaalla jakkaralla kotonaan.
Vain yksi pieni lamppu, kellastuneen varjostimen alla, valaisi huonetta.
Hän puristeli kädessään valokuvaa, menneestä hetkestä.
Televisiossa hiljaa taustalla näkyi jokin jouluinen elokuva.
Kaikki olivat siinä niin onnellisia, iloisia, rakastettuja.
Yksinäinen pyyhkäisi silmäkulmastaan kyyneleen.
Pöydällä oli pienet antimet, yritti hän itselleen joulua tehdä, mutta
yksin..... ei vain onnistunut.
Lautanen oli täydempänä tyhjää kuin täynnä antimia.
Yksinäisellä ei ollut paljoa, ei mitään.
Iloiset joululaulut vain televisiosta soivat, ahdistivat häntä.
Pyyhkäisi toisenkin kyyneleen, katsoen valokuvaa menneestä - sitä puristaen.
Tuolloin oli vielä paljon, oli vielä kaikkea - oli lämpöä, naurua ja rakkautta.
Vaan se aika on mennyttä, se on ollutta.... nyt hän oli yksinäinen.
Huokaisi syvään, nousi paljaalta pallilta, keittiöön asteli.
Ei, kaapista ei löytynyt mitään hyvää, eikä ollut edes kahviakaan.
Yksinäisellä ei ollut oikein mitään, vain muistot......
- ja televisiosta kuului iloiset lasten naurut ja äänet.
Yksinäinen ahdistui, yhä enemmän ja enemmän.
Jostain ulkoakin kuului iloisia ääniä.
Löysi sentään yhden kynttilän, osittan jo poltetun.
Mietti, miksi sen oli talteen laittanut - ei enää jaksanut, ei muistanut.
Sytytti sen lähes itkien - yksinäinen, jouluaaton hämärässä.
Hän katsoi taas tuota kuvaa, hetken myös television tarjontaa.
Sisällä sattui, sydämestä otti - sieluun viilsi. Hän oli yksinäinen!
Ei ollut mitään, lahja ainoa itselle - hieman edes syötävää
- ja sekin lautasella kylmänä.... ei vain maistunut sekään.
Puristi nyrkkiä, tuo yksinäinen... tuskaansa pyrki purkaa... tuo yksinäinen.
Puki ylleen, puhalsi kynttilän sammuksiin.
Ulos lähti, pakkaseen - lumisateeseen, käveleen...
Pienet kyyneleet jäätyen silmäkulmiin pistelivät hieman,
hän ei enää välittänyt... ei enää jaksanut - tuo yksinäinen!
Kulki hetken, halki puiston, läpi muutamien pihojen.
Kulki hetken, tullen metsikköön, hämärään - pieneen.
Kulki hetken, kunnes istahti, pään alas painaen, siihen jääden - tuo yksinäinen.
Lumisade peitteli hiljaa... ääneti hänet.
Vielä kaivoi tuon kuvan taskustaan, kerran katsoi.... sitten se tippui....
Siihen hän jäi, kuunteli vielä jostain kaukaa kuuluvia ääniä, kaikuvia lauluja
- mutta eivät ne enää hälle soineet, eivät naurua hälle tuoneet.
Siihen hän jäi, tuo yksinäinen.
Ystävät: Älkää jättäkö ketään yksin, varsinkaan jouluna!
https://www.youtube.com/watch?v=prErnop1eiM
---------------------------------------------------------------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti