näille junioreille ja teineille pitäisi kunnolla kertoa, miten ja missä voisi ammuskella niitä pommejansa ja paukkujansa.
Sitten on se toinenkin lieveilmiö uudessavuodessa, eli alkoholi! Se valitettavasti vain näyttelee Suomalaisessa yhteiskunnassa suurta roolia ja tuntuu, että kukaan ei osaa eikä voi juhlia mitään,
ellei ole "nuppi turvoksissa" ja se on vasta kova tyyppi, kuka on ensin juonut kopan kaljaa, pari kossupulloa, muutaman jallun, puolikkaan viskipullon, sikspäkin siideriä ja lähtee tämän jälkeen "baariin" örveltämään.... Näitä taas varmaan joutuu tänäkin uutenavuotena töitten puolesta
"ihailemaan" jonkin verran!
Mitäs muuta? Viime aikoina on ollut hieman erikoisempaa elämää. Erääseen henkilöön ei saa
kunnolla yhteyttä, pari muuta ovat muuten vain takavasemmalla ja ... sitten taas on onneksi
saanut nauttia aivan loistavastakin seurasta, eli ehkä tässä on menty fifty-fifty tapahtumien saatossa. Töissä ollut ihan mukavaa, eli pieni irtiotto Suomenlahden toiselle puolelle tuossa jouluna teki sittenkin miehen mielelle hyvää! No kotona odottelee vielä yhdet tuliaiset, mutta
eipä niitä kyselleellä tunnu olevan kiireitä saada "tilausta" itselleen.
-----------------------------------------------------------------------------------------------
Olit viikko kaksi sitten jotain, olit sitä - olit taikaa.
Olit siinä silloin ja sua sieluuni ahmin!
Olit viikko kaksi sitten kanssain, olit siinä - olit jotain.
Olit sitä silloin ja sua itselleni tahdoin!
Olit, pidit mut lähelläsi.
Olit, otit mut lähellesi.Olit - kunnes....
Meni viikko, meni se toinen.
Meni se, mitä olit ja mitä annoit.
Meni ne hetket, mitkä mulle loit.
Olit se toinen.
Olit se erilainen.
Olit - en tiennyt mitä - sä vain, olit.
Yritin saada sua puhumaan,
koitin saada sut kertomaan.
Vain vaikenemisen muuri mut vastaanotti.
Vain äänettömyys syvä ja kylmä.... mua kosketti.
Sä et suostunut kertomaan,
et paljastamaan.
Sä et suostunut puhumaan,
et oloani helpottamaan.
Mihin veit sen lämmön, mitä mulle olit?
Mihin veit sen iloin, minkä mulle toit?
Miksi nyt vain kylmää ylleni sain?
Vaikka lämpöä ja iloa sulta etsin, sitä hetken jo sain!
Miksi?
Miksi?
Miksi?
--------------------------------------------------------------------------------
Jo päiviä sun kanssa viestittelin.
Vaihtettiin kuulumisia, naurettiin toisillemme.
Hulluteltiin sanoilla, naurettiin tyhmyyksille.... oltiin onnellisia.
Sitten haluttiin tavata, nähdä ja kohdata.
Minua jännitti, sydämeni hypähteli. Hikoilutti ja tärisytti!
- Hän haluaa tavata!
Huusin kotonani yksikseni.
- Hän haluaa tavata!
Hymyilin itselleni!
- Hän haluaa tavata!
Jännityksestä jäykkänä suunnistin paikkaan sovittuun.
Kello tikitti, hermoilin.
Eihän tässä näin pitäisi käydä - minulle. Olo kuin teinipojalla ensitreffeillä....
Kello tikitti, hermoilin.
Etsin sinua katseellani - en löytänyt, aloin jo epäillä että "oharit teit".
Sitten näin hahmon, lähestyvän - sinut!
Tulit...... sittenkin.
Varovasti halasimme, kuin vieraat ensikertaa kohtaisivat.
Väkinäistä naurua, hymyilyä... jännittynyttä.
Menimme kahville, löysimme sivusta pienen vapaan pöydän
- kuin tilauksesta, meille.
Otin varovasti kädestäsi kiinni, se tärisi!
Katsoit minua ujosti, kun kysyin: "Miksi täriset, mitä pelkäät?"
Et sanonut mitään, puristit vain kättäni lujempaa....se tuntui lämpimältä.
Jutettelimme, hain toiset kahvit.
Aikaa kului, juttelimme.
Ihmiset ympärillämme vaihtuivat. Asiakkaita tuli ja meni
- me vain juttelimme.
Alkoi jännityskin kadota, ruumis rentoutua, mieli avautua
- ja nauru vapautunutkin jo helisi.
Lopulta päätettiin poistua - jonnekin - olla vielä kahden.
Pääsin ylös pöydästä, kun sinä tulit vierelleni - halasit, lujaa..
- aivan kuin et koskaan olisi ketään halannut!
Hämmennyin hetkeksi, mutta vastasin halaukseesi.
Painoit pääsi rintaani vasten ja kuiskasit: "Voi, tässä olisi niin hyvä olla!"
Ja hetkeksi pysähtyi aika...
Lopulta lupasin viedä sinut kotiin.
Haimme autoni, hiljaa kerroit suunnan....
Pidimme toisiamme käsistä kiinni, hymyilit hieman.
Matka oli pitkä, vaan niin lyhyt!
Matka kesti, vaan ei tarpeeksi!
Pysäytin lähelle kotiasi, jäimme autoon hetkeksi juttelemaan.
Näin silmäsi kertovan paljon, vaikka ääneen koitit sanoa muuta.
Koitin itsekin sanoa jotain, mutta kurkkua puristi jokin....
Mutta emme tarvinneet sanoja, koska oli tekoja - joita kumpikin ymmärsi
- ja tiesimme tapaavamme pian, olevamme yhtä ja yhdessä!
Eikä kotimatka tuntunut ikävältä!
Piristithän sitä vielä viesteilläkin... - lupauksella nopeasta näkemisestä.
----------------------------------------------------------------------------------------
Mihin olin lupautunut?
Mitä olinkaan sanonut?
Mietin sanoja itsekseni taas, kun sinulta tuli viesti.
Kysyit vain: "No koska?"
Enkä muistanut, mitä tarkoitit!
Enkä kehdannut kysyä, mitä lupasin!
Kysyit vain: "No koska?"
Useamman päivän, jo viikon, olin jotenkin selvinnyt....
Aina jotain keksinyt, en voinut, en ehtinyt....
- en vain kehdannut tunnustaa, en sinua muistanut - en, mitä olin luvannut!
Sä viestitit, kyselit ja ihmettelit.
Mä kiemurtelin, mietin ja kelasin.
Kirosin, miten olin jotain unohtanut - jotain selvästi tärkeää!
Sä vihjailit, mutta se ei auttanut.
Sä kyselit, mutta et vain suoraan... - et tietenkään!
Sitten, yllättäin tavattiin. Viimein sä sitten ääneen totesit!
"Niin koska sä tulet? Sun piti tulla hieromaan!"
Ja mä helpotuin.
Mä niin helpotuin!
Sopertelin, selittelin, vähän joo - änkytin.
Nopeasti jotain kokoon kehittelin.
Menikö läpi? No ei tietenkään. Sä arvasit, mä olin unohtanut.
Ja anteeksi pyytää sain.
Anteeksi, sen ääneen lausuin vain.
Sovittiin, koska tulisin.
Sä lupasit yllättää.... mietin vain miten.
Sä nauroit vain.... sanoit, että selviää, kun nähdään....
- mä ihmettelemään jäin!
Pari päivää meni, sitten sen aika tuli.
Ilmestyin luoksesi, kuten lupasin - ja nyt kun lopulta muistin!
Nauraen avasit oven, enkä vielä tiennyt miksi nauroit... ihmettelin.
Tarjosit ensin kahvit, ne hiljaa joimme.
Sovimme, mitä tekisin.
Sovimme, missä hieroisin.
Sitten vain poistuit.... hieman naurahtaen.... ja mä olin ymmälläni
- taas täysin ymmälläni!
Vaan kun palasit, sitten tajusin.
Miksi nauranut olit, miten minut yllättäisit....
Enkä voi sanoa muuta, kuin....
- hieroin sinua, hellästi.
---------------------------------------------------------------------------------------
Pakkasyö.
Elohopea vajosi hiljalleen alemmaksi ja alemmaksi.
Pakkanen nipisteli puita, niiden oksat rasahtelivat kylmyyden
kiusatessa niitä.
Savupiiput tupruttivat savut pystysuoraan taivaalle.
Jossakin talojen ikkunat huurtuivat, saaden jäisiä kuvioita pintoihinsa.
Pakkanen kutitteli taloja, jäädytti niiden seiniä.
Pakkasyö.
Yksinäisten kulkijoiden alla narisi lumi, rouskui kun lumihiutaleet
hajosivat kenkien alla.
Muutamien autojen pakokaasut leijuivat usvalauttoina maata pitkin
pitkän aikaa, ennen kuin ne nousivat ylemmäksi ja hajosivat.
Valot näyttivät kirkkailta, teräviltä... suorastaan silmiin pistäviltä.
Lämpömittarin lukemat vain vajosivat, vajosivat.... alaspäin.....
Tuntui kuin kaikki olisi pysähtynyt tuon pakkasen takia!
Pakkasyö.
Lähes äänetön.... kirkas, silti pimeä.... pakkasyö.
Vain kylmyyden aiheuttamat paukahdukset, rasahdukset ja naksumiset
rikkoivat tuota äänettömyyttä
- ei ollut enää kulkijoitakaan, ei kävellen - ei autoillakaan.
Oli vain tuo, pakkasyö!
---------------------------------------------------------------------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti