ja sattumuksia elämässä on viime aikoinakin ollut ihan tarpeeksi ja silti valitan tylsyyttä, voin
sanoa että nyt tuo sänky houkuttelee todella paljon - siis nukkumaan........!
Pakko tarkentaa, kun joku "valopää" tms. keksii kuitenkin muuten mielessään vaikka mitä.
Muutamista eteeni tulleista pienistä sattumuksista en ala selkoa tekemään, ne eivät kuulu
kuitenkaan kovinkaan monille muutenkaan. Yritän nyt kuitenkin vain päästä selvyyteen
joidenkin asioiden tiimoilla ja ymmärtää, mitä jotkut ovat sanoneet ja tehneet.
Tosin on taho(ja) mitkä jätän oman onnensa nojaan.
Mutta tuo saa nyt riittää, eikä ruikuttelemaan tai kiukuttelemaan aleta enempää.
Aurinko paistanut koko päivän, jotenka toivon huomisesta kuten koko loppuviikosta
ihana kaunista ja hymyt kasvoille nostattavaa!
----------------------------------------------------------------------------
Kuuntelin säveliä ja ihmettelin sanoja.
Tuossa laulussa kuului outo kieli.
Laulajan ääni oli hentoinen, puhdas ja kirkas - ja vaikka sanoja en ymmärtänyt,
ymmärsin sen mielessäni, sielussani - mistä hän lauloi.
Hymyilin.
Kuuntelin laulua hiljaa, siihen keskityin.
Etsin kappaleen ja tallensin sen, soitin uudelleen ja uudelleen....
Rakastuin ääneen kainoon, puhtaan vilpittömään - vaikka mitään en ymmärtänyt,kaiken tavallaan käsitin.
Hymyilin.
Kappale iski sieluuni, syvälle tuoden sinne pienen auringonpaisteen, uuden hentoisen.
Ilahduin uudestaan ja uudestaan, tuon laulajan kauniista äänestä,
sen viattomuudesta ja raikkaudesta!
Siinä ei tajuntaa tarvittu, riitti kun kaiken vaistosi - mielessään ymmärsi.
Musiikki, universaalinen kieli, taas minut valloitti.
Ja - hymyilin!
Ja vaikka laulussa ei tuota sanotakaan, tämä kertoo minusta: "Ue O Muite Aruko"
----------------------------------------------------------------
Hämärä vintti, vain yksi pieni ikkuna toisella päätyseinällä.
Sinne asteltiin, noustiin nuo vanhat rappuset ylös.....
Lattialankkujen narina jalkojemme alla sai meidät astelemaan varovasti eteenpäin.
Mitä etsimme?
Emme oikeastaan mitään tiettyä, silti jotain.... mikä menneisyydestä kertoisi
meille oman tarinansa ja aikansa elämästä.
Oli laatikoita, oli kaappeja, oli muutama vanha pöytä ja tavaroit monenlaisia
pitkin vinttiä. Valoja sinne emme saaneet, mutta taskulampun valossa ja pienen
ikkunan suomassa auringon kajossa osasimme varovasti kulkea.
Pöly nousi nenään, aivasteltiin hieman, mutta se ei meitä haitannut.
Tämä oli yhtä seikkailua!
Sinä löysit jotain, kaivelit yhden piirongin laatikoita. Käsiisi nousi muutamia
pieniä esineitä, joita hetken katselimme ja taas jatkoimme.
Minä vedin esille yhden painavan laatikon ja avasin sen.
Edessäni oli papereita ja niiden alla muutamia kirjoja, tai oikeastaan
muutamia kymmeniä kirjoja.
Luulin niiden vain romaaneja olevan, mutta yksi pisti silmääni.
Otin sen käteeni ja katselin tuota opusta hetken. Sinä tulit vierelleni ja
olit samaa mieltä kuin minä - etsintämme olisi tässä!
Istahdimme parille jakkaralle ja kääntelimme tuota kirjaa.
Se näytti olevan albumi, tai päiväkirja - vai mikä tuo oli.
Pyyhkäisin paidanhihaan pölyjä tuon päältä ja avasin sen varovasti.
Meille avautui aika ollut, jo mennyt mutta yhä läsnä oleva!
Katselimme haltioituneena sivuja, noita kirjoituksia. Kauniilla käsialalla
kirjoitettuja. Välissä oli lehtileikkeitä ja valokuvia. Yhdessä kaksi ihmistä
kävelivät koivikossa käsikkäin. Kuva oli irti kirjasta, mutta siinä ei lukenut
keitä nuo kaksi olivat, mutta kirjassa kerrottiin jotain mikä paljasti kuvan salat.
Jatkoimme yhä enemmän lumoutuneena ja hiljaa tuon kirjan tutkimista.
Väliin oli kirjoitettu runoja.... väliin oli laitettu pieniä kertomuksia arjesta
ja mainittu erilaisista tehdyistä töistä.
Puhalsin hieman pölyjä kirjan sivuilta ja meistä tuntui, kuin kaikki kirjassa
olleet kirjaimet olisivat lähteneet leijumaan ja tanssimaan ilmassa ympärillemme!
Nauroimme hieman ja taas syvennyimme tuohon teokseen, se vei meidät....
kauas taaksepäin ja silti tuoden lähemmäksi itseämme.
Sivu sivulta, teksti tekstiltä, kuva kuvalta etenimme hiljaa.
Yllättäin tuli eteen tyhjä sivu! Viereisellä sivulla oli taas kirjoitusta, arjen elämää.
Mutta tyhjä sivu välissä ja sen viereltä olikin revitty sivu, ei vaan muutama.....!
Miksi? Olivatko nuo sivut kadonneet, tuhottu vai miksi ne oli revitty?
Meidän sydämet jyskyttivät, mietimme ja mietimme....
Kuinka kiihkeästi halusimmekaan tietää, mitä nuo kadonneet sivut kertoisivat!
Vaan niistä ei kirjassa ollut mainintaa. Oli alettava etsimään...... koska meidän oli pakko,
niin pakko saada tietää... vaan tietää mitä?
Kirja menneisyydestä vei meidät mennessään - ja ilman kadonneita sivuja
emme ehkä pääsisi takaisin nykyisyyteen!
-----------------------------------------------------------------------
Oli aika, ehkä hetken mitä ei haluaisi kokea, mutta hän tunsi että nyt vain näin oli.
Viimeisen aterian - yksin!
Hän istuutui vielä hetkeksi tuon karun pöydän äärelle.
Kellastunut pieni pöytäliina yritti suojata pöydän pintaa, vaan ei ollut siinä
enää onnistunut pitkiin aikoihin. Silti sitä ei kukaan ollut koskaan vaihtanut toiseen.
Hän katsoi seinällä aikaa näyttävää kelloa. Sen viisarit eivät välittäneet muusta maailmasta,
heillä oli oma tehtävä.... -juosta eteenpäin jatkuvasti tasaiseen tahtiin minuutista toiseen,
tuoden tunteja - ja vieden tunteja....... tehden aikaa ja kadottaen taaksensa sitä.
Hän avasi viinipullon, katseli sen etikettiä hiljaa. Pieni kyynel nousi noille kasvoille,
paljon eläneille - paljon kokeneille. Etiketti muistutti häntä ajoista, hetkistä....- jostakin, mitä joskus sai nauraen kokea, vaan nyt olisi tunne toinen ja
ehkäpä juuri siksi tuo ennen niin taivaalliselle nektariinille maistuva juoma maistui
kielellä niin happamalle.... silti hän siemaili lasillisen.
Hän katseli edessään olevaa lautasta. Mietti antimia, eikä jaksanut hetkeen muuta
kuin tuijottaa eteensä.... ääneti. Vain taustalla käyvän kellon raksutus kuului huoneessa.
Hän oli koskenut kiellettyyn hedelmään..... hän oli nauttinut jotain väärin ja nyt
hänen pitäisi tuosta "maksaa" - joutua eteen asioiden kanssa, joita oli tehnyt.
Mietti mielessään, että elämä oli kuin sipuli... - paljon kerroksia ja usein niin
paljon kyyneliä tuottava, mutta silti maistuva jotta sitä halusi ahmia lisää!
Nosti vielä lasia, otti muutaman kulauksen ja nousi... Oli aika....
Hän katsoi vielä kerran pöydälle, antimet olivat mitä olivat... - eivät maistuneet
- ja nyt oli lähdettävä kohtaamaan asiat, joihin oli eksynyt, vääriin nautintoihin
koskenut, kiellettyä hedelmää liikaa nauttinut.... Enää ei nautittu, oltiin hiljaa.
Ja kello jatkoi matkaansa.
------------------------------------------------------------------
Sä pyysit kertomaan, mitä ajattelen tai mitä tunnen.
Sä sanoit, että koitat ymmärtää mutta vaikeaa se on, kun selvää ei saa.
Sä teit toiveen kainon, hienon - niin pienen, mutta silti suuren.....
Saisitko haluamasi, ymmärtäisitkö jos yrittäisi kertoa?
Haluaisitko sitten vielä enemmän, vai kääntyisitkö toiseen suuntaan?
Paljon mietteitä, paljon kysymyksiä.... paljon - kaikkea.
Kuten maailmassa, elämässä - sinussa, minussa, meissä ja kaikissa on.
Mutta tietää voit: Sitä jotakin on.
Sen kun uskoo, siitä on hyvä lähteä!
Tänäänkin - huomenna - tulevaisuudessa.
--------------------------------------------------------------------------------
Tähän blogipäivitykseen pieni lisäys.
Jos joku sattumalta tämän osaa täältä löytää ja lukee, olisin kiitollinen jos
pistäisit sitten palautetta vaikka tämän sivun kautta. Kiitos.
Olen taas miettinyt hetken yhtä asiaa enemmän ja vähemmän.
Meikäläinen kun ei luonteelleen mahda mitään, niin välillä alkaa ahdistamaan
sisältäpäin se, ettei pääse tekemään edes jotain pientä jollekin....
tarjoamaan hetken irtiottoa normaaleista rutiineista, antaa jotain.....
Ja sitten kun periaatteessa olisi tilaisuus, niin eikös vastapuoli vedä "käsijarrusta"
ja käännä kelkkansa ja siinä sitä sitten taas ollaan.
Missä ihmeessä olisi ihminen / ihmisiä (lue: naispuoleisia), jotka
ilman epäilyksiä ja vastaanpanemista ottaisivat joskus edes hetkellisen
huomionosoituksen vastaan ja nauttisivat siitä, että joku haluaa omalla tavallaan hemmotella?
Elämä on liian lyhyt siihen, että mennään päivästä toiseen samojen tapojen ja
kaavojen mukaan! Siihen ei meidän kenenkään pitäisi jäädä ja jämähtää.
--------------------------------------------------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti