Ainakin sään puolesta viileää, märkää ja hieman liukastakin. Ennusteet lupailivat hieman maamme
eteläosiinkin tämän viikon puolella hieman valkoista tuolta taivaalta, mutta katsotaan.... katsotaan.
Niin, miksi en ole hetkeen kirjoittanut mitään? Syitä ei ole montaa, mutta yksikin riittää toisinaan.
Nyt oikeastaan oli jopa kaksi syytä ja ne henkilöityivät kahteen eri ihmiseen. Siitä ei sen enempää.
Junatarina on nyt toistaiseksi "jäissä", minkä takia... niin no - lopetus sille on onneksi sellainen, että saatan
sitä joko jatkaa tai antaa olla siinä, koskaan ei voi tietää.
Mutta pistetäänpä vaihteeksi lyhyitä mietteitä ja tarinoita esille! (1.11.2016)
-----------------------------------------------------------------------------
Mä katselin sua, taas mä vain katselin sua
- sä selitit ja selitit, en vain tajunnut sun sanojasi lain.
Mä katselin, tuijotin ja kuuntelin vain.....
- sä selitit ja selitit!
Et muka ollut ketään, et ollut mitään- kaikki kuulemma oli vain sua vastaan.
Mut kun mä otin sua hartioista kiinni, katsoin syvälle sun silmiin
ja kerroin hiljaa:
- Sä olet juuri sä, sä olet parasta kun olet juuri se, mitä olet!
- Sä olet juuri sä, sä olet ainutlaatuinen noin, koska olet sä!
Sanani upposi mieleesi, näin kyyneleen nousevan silmiisi.
Halasit - tajusit, että ei - ei tämä maailma ole vain harmaata ja tuskaa.
Halasit - tajusit, että ei - ei tämä elämä ole vain kipua ja tuskaa.
Mä sain sut lopultakin tajuamaan, että hyviäkin asioita sulla on!
Mä sain sut vihdoinkin huomaanaan, että niitäkin vastaan ottaa voi.
Koska:
- Sä olet juuri sä, sä olet parasta kun olet juuri se, mitä olet!
- Sä olet juuri sä, sä olet ainutlaatuinen noin, koska olet sä!
Lopultakin sä tajusit, että olet paljon, maailmalle - ystäville - itsellesi.
Koska parasta sinussa olet sä, sinä itse - se mitä sä olet
- nyt ja aina!
----------------------------------------------------------------------
Nukuin levotonta unta, kierin vuoteessa tuskaisena.
Heräsin säpsähdellen, epäillen - enkö olekaan kotonani, omassa sängyssäni?
Ummistin silmäni uudelleen, vaivuin uneen sekaiseen....
- siellä minä, siellä sinä, siellä myös hän ja .. - liian moni kipeä asia, yhdessä!
Heräsin omaan ääneeni, huusin unissani!
Pelkäsin avata silmiäni, pakotin.....
Tuntui, kuin jokin ottaisi päätäni peittoa - sitä pois vetäisi....
Tunsin kylmän hien nousevan iholleni, sydämeni hakkasi kiihkeästi
- saatoin kuulla sen jyskeen pimeässä huoneessa.
Tärisin!
Yritin varovasti avata silmiäni, pieni valonkajo ikkunasta heijastui seinälle.
Sitten hieman isompi..... valokeila - se liikkui.
Tärisin!
Kunnes tajusin: Se oli auton ajovalojen heijastuma pihan parkkipaikalta.
Huokaus rauhoitti hetkeksi mieltäni ja yritin ummistaa silmäni, uneen uudestaan...
Nukahdin... toviksi rauhaisaan uneen.
Vaan mieleni vei minua syvälle jonnekin, alitajuntani kieritti miestä ajatuksissa ikävissä.
Näin vain itseni kaikessa kauheudessaan..... ikävissä tilanteissa, tuhossa ja tuskassa.
Näin sinutkin siellä, mutta sinä vain nauroit minulle - unessani - kääntäen mulle selkäsi...
- kadoten jonnekin - ja jäin yksin!
Säpsähdin. Katsahdin kelloa, epäuskoisena huomasin sen vain tovin kulkeneen eteenpäin.
Yö olisi pitkä - ja minä tunsin olevani väsynyt, niin väsynyt.... liian väsynyt, kaikkeen!
Nousin sytytin valot huoneeseen ja käännyin katsomaan vuodettani.
En uskonut silmiäni! Näinkö harhoja?
Aivan kuin joku olisi nukkunut vierelläni - vaan paikka oli tyhjä!
En uskonut silmiäni! Mietin ja mietin.... oliko uneni sittenkin totta?
Olinko unessa nyt kun valvoin vai olinko valveilla ollessani unien vanki?
Kävin juomassa. Tunsin kuinka sydämeni hakkasi rintaani vasten kiihkeästi.
Pelkäsin mennä sänkyyn, pelkäsin ummistaa silmäni - koska en tiennyt, mihin mieleni
minut taas veisi... - saisinko nukuttua ollenkaan.
Viimein väsymys voitti miehen, niskalenkin ottaen minusta. Sammuin sänkyyn....
Vaan viimein tuli aamu, havahduin... katselin epäuskoisena ympärilleni.
Olin kotona, olin omassa vuoteessa - olin.......
- sinä vierelläni!
En kysynyt, en ihmetellyt - en sanonut mitään.... otin sinut vain halaukseen,
lämpimään syleilyyn, kevyesti suudellen.
Ja yön painajaisten haamut mielestä olivat pois kaikonneet!
----------------------------------------------------------------
Syksyinen puistotie.... meidän kahden jalkojen alla vaahteroista
pudonneiden lehtien kahina soitti hiljaa säveltä, jonka saattoi
kuulla vain syksyisin - kävellen.....
Pidimme toisiamme käsistä kiinni, katsellen luonnon värien runsautta...
- syksyn kauneutta. Annoimme tuulen nipistellä kasvojamme,
kutitella neniämme.... nauroimme kaikelle ja toisillemme!
Syksyinen puistotie... maasta nousi satojen puista pudonneiden
kosteiden lehtien tuoksu.... - se syksyn tuoksu.
Potkimme pieniä lehtikasoja, nauroimme.... olimme kuin lapsia,
mutta olimmehan me nuoria - juuri niin nuoria, kuin halusimme!
Kalvas syyspäiväinen aurinko kurkisteli pilvien lomasta,
kirkkaan kalpeat säteet osuivat maahan loihtien kosteiden vaahteranlehtien
päälle satumaisen kimalteen. Seisahduimme, ihailimme näkemäämme....
Syksy: Vuodenajoista väreistä rikkain.
Katsoimme toisiamme, sanaakaan sanomatta sen tiesimme:
Tästä eteenpäin jokaisen syksyn yhdessä viettäisimme!
---------------------------------------------------------------------------
Mitä on onni?
Onko se sitä, että saa olla töissä?
Onko se sitä, että on ollut terve?
Onko onni jotain, mitä saa vain rahalla?
Mitä onni on?
Kuka kokee onnen mitenkin....
- joku tavoittelee sitä koko elämänsä.
Eikä ymmärrä katsoa ympärilleen, mitä kaikkea maailma tarjoaa!
- joku hylkää kaiken jonkun muka paremman vuoksi.
Eikä huomaa, että se entinen saattoi olla sittenkin parempi!
Onko onni fyysistä?Onko onni henkistä?
Onko onnea kaupan, saako sitä lainata?
Onko onnea maailmassa vain rajoitettu määrä?
Oletko oikeasti onnellinen, jos niin sanot?
- Koska useimmiten itsellesi valehtelet ensimmäisenä, jos sanot että olet...,
vaikka syvällä sisälläsi tiedät että jotain voisi olla toisin.
Sen vain tietää, kun on onnellinen.
Siihen ei tarvita sanoja - ei asioita, ei tavaroita!
Sitä ei tarvitse ostaa, sillä se on siellä syvällä - sydämessäsi..... tunteena, olotilana...
- aitoakin aidompana.
Mutta muista vaalia sitä, pidä huolta siitä - pitäen huolta itsestäsi ja rakkaistasi
- ja se onnen liekki sydämessäsi ei sammu koskaan!
https://www.youtube.com/watch?v=JNA15rXSxOI
---------------------------------------------------------------------------
Olimme tunteneet toisemme vuosia, istuneet samoissa seuroissa iltoja - kosteitakin....
Usein olimme nauraneet toisillemme ja pari kertaa yhtämatkaa yön selkään
illanistujaisista lähteneet... - vaan aina kumpikin omaan kotiinsa mennyt.
Niin oli jatkunut kauan..... ystävyytemme oli syventynyt, saanut uusia sävyjä...
- elementtejä, tunteisiin meneviä.
Silti: tapasimme vain muiden ystävien läsnä ollessa, joukossa toistan.
Silti: katseemme toisillemme kertoivat.... - tahdon sinut vierelleni, tahdon olla kanssasi
- kahden..... vain kahden - nyt, nyt tai ei milloinkaan!
Niin jatkui - ja jatkui.
Ei edes puhelinnumeroa vaihdettu!
Tapasimme vain muiden ystävien mukana ollessa.... vaikka halusimme!
Mutta kumpikaan ei vain sitä uskaltanut sanoa toiselle, ei kertoa ääneen....
- vaikka kumpikin sen niin tiesimme:
"Tahdon olla kanssasi kahden - vain kahden, nyt.... - niin nyt - tai ei milloinkaan!
Sitten tuli se ilta!
Tapasimme taas tuossa tutussa ravintolassa. Muita ei vielä näkynyt.
Nytkö se sitten tapahtuisi? Mietimme kai kumpikin samaa istuessamme pöydän äärellä...
- kosketin varovasti kättäsi, pehmeää - silkkisen ihanaa!
Kiedoit sormesi sormeni ympärille, hymyilit arasti ja näin, kuinka puna nousi poskillesi.
Emme sanoneet mitään, nousimme hiljaa astellen ulos viileään iltaan.... kävelimme
hetken puhumatta mitään, emme edes katsoneet toisiamme!
Kuljimme korttelin, kuljimme toisenkin, sitten erään rakennuksen kulman taakse sut
kädestä ohjasin, vedin sut kiinni itseeni - suutelin......Tiesimme: Tästä ei ollut enää paluuta, ei entiseen... - emmekä sinne edes halunneet!
Veit minut luoksesi, lämpimään kauniiseen kotiisi.
Juttelimme, tunteja.... ja taas tunteja..... kunnes yö oli jo pitkällä.
Olin nousemassa, melkein poistumassa... kun sanoit, mut vierellesi tahtoisit!
Hetken olit poissa, toisessa huoneessa - ja palatessasi sydämeni pysähtyi,
vuoksi sinun - kauneutesi - mun yön kuningattareni!
Siitä hetkestä tiesi sydämeni, tiesi sieluni, tiesi miehinen
mieleni...... koko kehoni....
- kaikki ne vuodet, kaikki ne hetket.... olimme vain
odottaneet toisiamme, halunneet vain toisiamme!
Ja nyt olimme vain me, toisillemme.......
----------------------------------------------------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti