Translate - Google kääntäjä

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Märkää marraskuuta!

Siis ei paljoa miehen mieltä innosta se, että ulkona on märkää....usvaista, kuraista.... suorastaan
masentavaa. En ole Englannissa käynyt, mutta voisin kuvitella, että sää maassamme (ainakin täällä
etelässä) on todella tyypillisen surkea brittiläinen. Että mä "nautin"!
Saisi sitä lunta tulla jokunen sentti ja muutama aste pakkasta. Sellainen pieni mukava talven tuntu!
Olisi joulunkin odotus paljon helpompaa ja joulukin sellainen, luonnollisien puitteiden osalta ainakin,
mitä odottaa ja haluaa.....
No se säästä ja siitä valittamisesta!
Jokunen tovi on taas vierähtänyt, että olen tänne päässyt kirjoittelemaan. On oikeasti ollut esteitä....
Mutta nyt taas yritellään virittää jotain jutun tynkää, ajatuksia, esille - olkaa hyvä!

(Tässä viimeisimmässä tarinoiden päivityksessäni on yksi tarina, jota lupasin hieman muokata
erään lukijani toiveesta. Jätän sen alkuperäisenkin tänne luettavaksi ja uusi versio löytyy sittten
näiden lyhyiden tarinoiden perästä! 23.11.2016)
---------------------------------------------------------------------------------

Joskus silloin oli niin, että hetken aikaa me kuljettiin.
Joskus oli - joskus niin.....
Sitä aikaa muistelen, sitä aikaa haikailen - sitä aikaa ja sinua...... niin - yhä sinua!

Joskus silloin oli niin, oli enemmän kuin tahdottiin.
Joskus oli - joskus niin ....
Sitä aikaa usein kaipailen, rippeitä siitä etsiskelen.... - sitä aikaa ja sinua....

Mutta jokin otti ja repi meidät!
Jokin otti ja repi... vei myös voimat. Jokin.....
Jokin otti sinut kokonaan, vieden iltaan tummuvaan
- luotani täysin katoamaan!

Huusin ääneti nimeäsi illassa......
katselin katoavaa hahmoa.
Ei sydämeni ollut enää turvassa.....
ei sillä ollut enää elämän tahtoa.

Sillä...
Jokin otti ja repi.......
Silloin... - kun oli niin, oli enemmän kuin tahdottiin.
Vaikka sitä kuitenkin, salaa mielessämme kuitenkin
- yhdessä haluttiin..... niin - haluttiin!

Tuleeko se aika takaisin?
Saanko hetken samanlaisen?
Tunnetko enää sitä, mitä salaa tuntea halusit.....
- vai kylmän kuoren alleko kaiken piilotit?

Ja uudelleen ja uudelleen, siellä minä sinua odotan,
missä jäin vain katoavaa hahmoasi katsomaan!
-----------------------------------------------------------


Enää en voinut olla hiljaa!
En en - en vain voinut.
Olin liikaa kuullut ja kuunnellut.....
- mun piti toimia.

Enää en jaksanut vain ummistaa silmiä!
En en - en vain voinut.
Olin liikaa nähnyt ja todennut....
-  mun oli aika toimia.

Sä hakkasit liian usein!
Sä haukuit liian usein!
Sä ryyppäsit itsesi hulluksi, sekaiseksi.....
- etkä tajunnut, että vain hajoitit.

Selvänä sä kiristit, manipuloit ja ohjasit.
Sä olit vain sä - sulle ei ollut muita.
Sä olit narsisti, itsekkäiden ajatustesi orja!

Sä tukahdutit toiset, imit heistä voimat.....
- olit kuin musta-aukko, kaiken turma!

Sä nautit vallasta, väärästä!
Sä nautit teoista, kieroista!
Sä et nähnyt muiden tuskaa - et heidän kärsimystään...
Olit vain: Sinä - sinä - sinä.........

Mä kuuntelin aikani,
Lopulta en enää jaksanut....
- tulin eteesi, hain sulle vertaisesi....
toisen samanlaisen.... pistäen sut hänen kanssaan yhteen!

Ja nyt hekin voivat taas hengittää.... olla vapaita ja iloisia,
kun et sinä - ja vain sinä, sinä ja sinä....
tapa ja hakkaa heitä henkisesti hajalle!

--------------------------------------------------------------------

Mihin kaikki aika häviää?
Minne se kelloista katoaa?
Minne..... niin minne?

Onko aika vain hetkellinen tilanne?
Omituinen, aina uusi ja erilainen....
- vaikka toistuisi asiat yhä uudelleen ja uudelleen!

Mutta miten aika voi olla aina uusi, vaikka
tapahtuma olisikin jo ennen koettu?

Voisiko olla, että aika kiertää kehää..... ?
- kuin kellon viisarit ympyrää!
Voisiko olla, että meillä kaikilla onkin oma aikamääreemme?
Omat hetkemme.... toiset yhä uudelleen ja uudelleen
- ja jotkut vain hetken elämässämme, kuten
se yksi hetki ajasta - mikä nytkin on taas jo toinen!

Miten muuten saatamme kokea "Deja Vu" -ilmiön?
Miten.... - niin miten?
Saatammeko vahingossa huomatakin, että tämä aika oli jo
joskus ennenkin.... ja myös joskus aikaisemminkin ja ja ....
kiertäen uudelleen ja uudelleen, tullen taas joskus
eteemme - koettavaksemme, uudelleen ja uudelleen.....

Kukaan ei tiedä!
Kukaan ei osaa sanoa....
Ja aika vain vaihtuu, ollen taas uusi - Vai onko tämäkin jo koettu?
Ken sen tietää... mutta kello, se se vain tikittää!

------------------------------------------------------------------------

Hitaasti mun silmäni liukuivat..... katseeni vaelteli......
vartalossa........ tuossa niin kauniissa!
Annoin aistieni hiljaa tuntea...... häntä ihailla.....
Tuota niin kaunista - kaunista naista vuoteellani!

Olin tavannut hänet aiemmin, tutustunut joskus... jossain....
Olin istumassa iltaa, yksin.... vain ajatukset seuranain
- kun hän oli tullut luoksein, kyyneleet silmiä koristaen.
Itki olkapäähäni, nojasi hiljaa anteeksi pyydellen.....

Sain hänet rauhoittumaan, juoman ottamaan....
ja kaiken kertomaan.
Nieleskeli, minua katseli - ehkä alkuun pelkäsi, mitä sanoisi.
Lopulta rohkaistui, kädet täristen kertoi..... siitä miehestä...
- ja sisälläni kuohui!

Hän itki, ei paikkaa ollut yöksi.
Hän pelkäsi, ei kotiin uskaltanut enää mennä!
Hän oli neuvoton..... avuton, satutettu - haavoitettu....
vailla mitään turvaa, paikkaa johon nukahtaa,
edes hetkeksi pieneksi - pois tästä tuskasta, mitä hän kokea sai.

Tarjosin suojaa, tarjosin paikkaa...
sanoin - luoksein tulla voi.... - ja rauhassa nukkua sai!
Lähdimme.... tulimme, luokseni asuntooni lämpöiseen.

Asetin hänet vuoteelle, peittelin ja hieman halasin...
ja nyt tuota kaunista naista, nukkuvaa... vain katselin....
Enkä voinut ymmärtää, miksi joku ei voi hänestä välittää!

Laskeuduin hieman alemmaksi, annoin suukon otsalle.
Unen keskeltä hän hymyili hieman......
Nousin ja poistuin oven sulkien..... itse sohvalle menin...
- siihen nukahtaen.
Ja päätin: Ei hän enää kärsiä saa, eikä itkun kyyneleet
silmiä enää voi koristaa!
Nukahdin.....
----------------------------------------------------------------
Ja tässä uusittu versio eräästä tarinasta:


Enää en voinut olla hiljaa!
En en - en vain voinut.
Olin liikaa kuullut ja kuunnellut.....
- mun piti toimia.


Enää en jaksanut vain ummistaa silmiä!
En en - en vain voinut.
Olin liikaa nähnyt ja todennut....
-  mun oli aika toimia.


Sä hakkasit sanoillasi liian usein!
Sä haukuit liian usein!
Sä ryyppäsit itsesi hulluksi, sekaiseksi.....
- etkä tajunnut, että vain hajoitit.

Selvänä sä kiristit, manipuloit ja ohjasit.
Sä olit vain sä - sulle ei ollut muita.
Sä olit narsisti, itsekkäiden ajatustesi orja!

Enää ei hän kestänyt, enää ei vain jaksanut!
Yritti antaa sulle kaiken, kaiken itsestään
- ja enemmänkin....... Mutta... - Sinä, niin sinä...
tukahdutit hänet, revit häneltä sielun ja
jätit vain tyhjät kuoret kehon!

Hän yritti, hän itki ja yritti... väsyi siihen samaan:
Kun ei ollut maailmassasi kuin vain sinä - sinä - sinä!


Sä nautit vallasta, väärästä!
Sä nautit teoista, kieroista!
Sä et nähnyt muiden tuskaa - et heidän kärsimystään...
Olit vain: Sinä - sinä - sinä.........
Sä olit sokaistunut omaan valheelliseen erinomaisuuteesi,
etkä nähnyt että lähelläsi ei ollut hyvä olla!

Ja sinä - sinä vain jatkoit henkisesti toisen hakkaamista
ja juomista...... kierteenä viikosta toiseen, uudelleen ja uudelleen.

Mä en enää jaksanut vain kuunnella, en seurata, en katsella!
Mä en enää halunnut tuon toisen vain pala palalta hajoavan....
- sinun itsekkäiden typerien viinanhuuruisten omakuviesi vuoksi.

Tulin, otin hänet irti sinusta!
Tulin, vein sinut itsesi eteen - kasvokkain...... ja kohdata hänet sait...
- kuin peilikuvaasi katselisit, kun toisen samanlaisen tapaisit!
Ymmärtäisitkö sittenkään, mitä olet mennyt tekemään?
Toivottavasti, koska....
maailma ei ole vain: Sinä - sinä - sinä!

Ja kun hän sinusta eroon pääsee, saa hän monen muun lailla
hengittää vapaasti, nauraa ja iloita elämästä
- siitä, mitä sinä olet tukahduttanut liian kauan, vain itseäsi varten.
---------------------------------------------------------------------


















































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti