Toukokuu alkaa olla taas taputeltu tämän vuoden osalta ja elämä yhteiskunnassamme on todella epävarmaa monella tavalla! Miksi - sen jokainen pystyy näkemään, kun avaa silmänsä ja katsoo hieman uutisia ja maailman tapahtumia. Mikä ikävintä, ihmisiltä on kadonnut suurimmaksi osaksi se onnellisuus ja ilo kasvoilta, mitä näki vielä vuonna 2019! Nyt se tuntuu olevan vain kaukainen muisto, haamu menneisyydestä, urbaani legenda jota kerrotaan lapsille ja lapsenlapsille ja nämä katsovat ihmeissään, että mitä satuja tuossa taas höpistään. Elämme elämää maailmassa, mikä ei ole sellainen, mitä se voisi olla. (30.5.2021)
.......................................................................................
Istutaan vierekkäin, ollaan lähekkäin - silti ollaan niin kaukana toisistamm erillämme. Katsomme toisiamme, lasittunein silmin - tuntematta toisiamme vaikka olemme yhdessä!
Miksi? Miksi? Miksi` Miksi on näin? Kysyn jälleen ääneen huutaen, silti sinäkään et minua kuule! Tahtoisin ottaa sinut viereeni, tahtoisin rutistaa syliini - mutta en saa, en - koska olen liian lähellä - koska olen julkisella paikalla, koska olen suojaamaton! En haluaisi elää näin, en - koska en kestä olla erossa, en kestä olla lähellä ja silti kaukana.
En ymmärrä, miksi meidät kahlitaan, miksi elämämme sidotaan, miksi harmaaksi kaikki kaunis maailmasta muutetaan. Olen avuton, olen onneton - hiljaa vain kapinoin.
...........................................................................................
Hämärä keväinen yö kietoo vaippaansa maan. Kevyt tuuli keinuttaa puita, joihin hiljalleen silmut ovat työntymässä esille kasvattaen tuhansia ja taas tuhansia lehtiä. Kävelen halki puiston ilmaa haistellen. Tunnen tuoksun kostean maan, mullan ja uuden elämän alun. Kasvoilleni kumpuaa joistain sieluni syövereistä pieni hymy, en siis ole täysin kylmä ja tunteeton! Hämärä valtaa luonnon, muutama lintu jossain kuitenkin laulaa ilmoille pieniä säveliä ja pari jänistä loikki edelläni polkua pitkin hetken matkaa, kunnes pensaikkoon katosivat - huolettomina. Kävelen ja kävelen, vaikka päämäärää - vain luonnosta nauttien. Annan ajatuksieni vaeltaa - annan itselleni aikaa, unohdan hetkeksi arkisen murheet ja vain olen!
Siinä hiljaa kävellessä ymmärsin, että en ollut pitkään aikaan luottanut itseeni! Siinä hiljaa kävellessä oivalsin, että pahin ongelma itselleni olin minä itseni!
Nostin katseeni ylöspäin, puiden latvuksia katseellani kurkottelin, päätä puistelin ja tuhahdin. Miksi olin ollut niin typerä - typerä itselleni? Annoin hieman voimistuvan tuulen kevyesti piiskata kasvojani, kun päätin että tämä päivä oli minun viimeinen "eilinen" ja huominen on päivä samanlainen, mitä minulla oli joskus ennen - kauan sitten.
.................................................................................................
Tämä on tai ei ole tarina todellisesta elämästä. Tämä ei ole tai on jatkumoa jollekin tapahtuneelle tai sitten tapahtumassa olevalle, tulevalle tai ei millekään....
Sain taas puhelinsoiton, tuskaisaa kuunneltavaa! Minulle avauduttiin asioista, jotka olivat kaukana minun maailmastani. Silti minua taas tarvittiin - vaikka minua ei kuunneltukaan. Tarvittiin varmaan taas minut siksi, koska olin "hän-joka-osaa-sanoa-ne-oikeat-sanat", vaikka taas jouduin kieli keskellä suuta keskustelemaan ja kuuntelemaan toisen avautumista.
Sain myös viestiä, siinä kerrottiin että mitä olin saanut aikaan ja mitä merkitsen hänelle! Olen siis esikuva ja malli, ihannemies ihmeellinen.... - en vain ymmärtää voi, en osaa, en tiedä miksi! Onko niin, että olemalla vain se oma itsensä, mitä on ja elämällä elämää toisinaan sopivan rennolla asenteella, se on joidenkin mielestä sitten jotain erikoista ja ihmeellistä - tavoittelemisen arvoista ja ihannoitavaa? Ymmärtäisin, jos olisin joku julkimo ja kuuluisuuden henkilö, mutta tavallinen kaduntallaaja.... Menee todellakin ymmärryksen yli niin, että heilahtaa ja rajusti.
Sain kommenttia kasvotusten, vanhemmalta herralta: "Vaikka välillä ärsytät, olet todella mielenkiintoinen persoona ja sinussa on sitä jotain, miksi me sinusta pidetään!" Alun ymmärrän, loppu hämmentää, tavallaan ja taas tavallaan ei. Osaan ärsyttää ja joskus sitä teen, mutta en pyri tekemään sitä niin, että loukkaisin toisia. Niin valitettavasti on joskus tapahtunut tahattomasti ja kun sen on sitten itsekin tajunnut, on se myös minua satuttanut. Ei, en kiellä ettenkö osaisi olla ilkeä! Olen todellakin pirullisen paha suustani, jos haluan - mutta sitä koitan välttää.
Näitä tulee eteen, näitä on ollut takana ja näitä saa kohdata. Miksi? Sitä saa kysellä ja ihmetellä. Ja kuin jossain olisi sanottu, että kirjoitan, saan viestiä missä kysellään neuvoa.... vaikka neuvottavan kysymästä asiasta ja tapauksesta taaskaan ei ole hajua! No, minkäs teet - hetken mietin ja vastailen, salaa tietty toivoen että joskus joku saattaisi myös kysyä minulta: "Kaipaatko apua?"
----------------------------------------------------------------------------
Kyllä on pakko sanoa, että kun kevät etenee ja auringonvalo alkaa lisääntyä, niin myös ihmisten hormonit alkavat jyllätä aivan eri tahtiin, kuin talven pakkasissa!
Millä muulla on selitettävissä se, että tällainenkin kaveri saa todeta ystävällisesti, että "kiitos, mutta ei kiitos" pienille lähentely-yrityksille. Tai onko sitten kohdallani niin, että naiset vain kiusaavat tällaista pesupallon omaavaa äijää, joka ei mikään komeuskilpailujen kandidaatti ole, päästäkseen sitten nauramaan, jos olisinkin hieman "lämmennyt" vikittelyille? Mutta mitäpä tuosta, pieni flirtti nyt naisilta kelpaa aina - itse en sitä osaa, niin en pysty sitä edes harrastamaan. Tosin tästä on muutama tuttu tuumannut, että teen sitä jatkuvasti! Ja pyh - sanon minä. Ei se flirttiä ole, jos sanoo jollekin naiselle sanan tai kaksi jotain kaunista, saaden toiselle hymyn!
---------------------------------------------------------------------------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti