Missä merkeissä viikko alkaa....

Multa kysyi tuossa hiljattain yksi frendi, että miksi en kirjoita kaikenlaisista päivän tapahtumista, ilmiöistä jne. No hei, siihen on syynsä: Ensinnäkin näitä maailmantapahtumien tulkitsijoita ja mielipiteittensä esilletuojia on blogit täynnä, päiväkirjamaisesti en edes halua elämääni repiä - sen tekevät minun puolestani toiset.... joten kertoilen tavallani elämästä ja sen erilaisista ilmiöistä, joitakin tyyli voi vihastuttaa ja toisia ihastuttaa.

No kuitenkin, yksi lennokas viikko takana. Oli posiviivisia mutta myös negatiivisia tapahtumia.
Niitä isommin erittelemättä kuitenkaan! Sen verran voin sanoa, että mielessäni kiitän muutamaa
henkilöä parista ihanasta hetkestä, vaikka välillä olinkin lähes varma että taas tulee vain
sitä itseään niskaan - toisin kuitenkin kävi ja kiitos siitä.

Viime lauantaista alkoi sitten kevyt duuniputki, seuraava vapaapäivä on 5.12. mutta en valita!
Ei nuo työt niin raskaita ole, etteikö tuollaista settiä pystyisi tekemään. On sitä ennenkin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sitten ajatusten maailmaan......
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sä etsit pilvenreunaa kultaista.
Sä etsit onnea toisaalta.
Vaan et sitä sieltä, mistä sen löytäisit
- omasta rinnasta.

Sä haet ja haet, tukeudut tuttuihin
ihmisiin toisiin, ystäviin.
Sä luulet, näin vain olet onnellinen,
vaik´ vain yksi on sinulle uskollinen
- onnesi, omassa rinnassa.

Sä et kuuntele aina sydäntäsi.
Sä vain menet kiireissäsi.
Toisten kanssa touhuten, itseäsi jakaen.
Etkä huomaa, etkä kuuntele... ääntä läheltäsi.

Sä jatkat samaa rataa, päivästä toiseen.
Et anna ajatukselle valtaa, et keskity moiseen.
Olet jääräpäinen sinä vain, ehkä ihminen toisten kai...
Ja oma itsesi hukassa on.

Sä kun hetken pysähdyt, hetken huokaat.
Sä silloin saatat tuntea, sen voit huomaa:
Onnen kultapilveä tai sateenkaarta et löytää voi
jos vain toisten houkutukset ja äänet korvissasi soi.

Sä huomaat, onnesi lähelläsi on, sydämestäsi sen saa.
Sä huomaat, ei kaikki tule toisaalta - älä itseäsi kaikille jaa.
Ole ystäville ystävä, älä koko elämä!
Kuuntele sydäntä - se on aina lähellä.

Sä tällöin myös voit huomata sen:
Sä saatat nähdä silloin myös jonkun ihmisen
- ken sulle paljon antaa, ken sylissään voisi sinua kantaa.
Etkä vain olisi se ken kera toisten menisi, eläisi ja kulkisi
- ilman onnea omaa, jakamatonta - omaa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Taas tuulee, taas on märkää, taas on harmaata.
Taas on maanantai!
Taas - taas - taas....
Ei jaksa, ei huvita, ei viitsi, ei halua.....
Taas on maanantai!

Miksi tuota aina kuulla saa?
Miksi ihmiset vain valittaa?                                         

Miksi?

Ei valittamalla päivä parane, ei ilme kohene.
Ei vinkumalla, ei haukkumalla, ei aina narisemalla!

Nosta katseeesi ja avaa silmäsi!
Näe ympärillä upea maailmasi.
Älä nyhjöttämään jää, älä maanantaita pelkää.

Eteenpäin ja hymyillen, tää tästä päivästä iloinen
ja huomaatkin kuin vahingossa, eihän mitään huonoa ole
- kas - päivässä tässä, maanantaissa!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Me juteltiin, me puhuttiin - lähestulkoon jo riideltiin.
Väiteltiin, kunnes ymmärsimme - että tyhmää tämä oli.
Sovittiin - halattiin - suudeltiin ja ....

Luulin, kaikki hyvin oli,
vieressäni makasit - sydämeni suli.
Silittelit vatsaani, hellästi hyväilit
- ja sitten korvaani kuiskasit:
"mutta..."

Ja taas, miksi aiheeseen palasit?
Miksi vanhoja kaivelit?
Tuli taas se esille, se sana "mutta..."!
Ja se, mitä hetki sitten kokea saimme,
yhdessä sopua toisistamme haimme....
Sen pyyhit pois, vain kuiskaamalla "mutta..."

Miksi?
Taas!
Eih!

Vaan kyllä, valitettavasti kyllä.... - kuiskasit "mutta..."
- ja siinä makasin, tuskanhiki kylmä kehollani,
sua kuuntelin kun aloitit vain kuiskaten "mutta...".

Ja asia kiersi vain ympyrää, tyhjää kehää typerää.
Sen se sai aikaan, se sana "mutta...!"
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Taas tänne palasin ja hetkeä mennyttä kelasin.
Taas - ja taas - ja taas.

Vain ääni sisälläni huusi, minulle vaahtosi.
Taas - ja taas - ja taas.

Enkä voinut kuin kehää kiertää, kotona ympyrää!
Enkä voinut sitä kieltää, jokin olikin mennyttä.

Ihmettelin, miksi olin ollut typerä.
Ihmettelin, miksi olin uskonut toisia.
Ihmettelin, miksi...
taas - ja taas - ja taas.
Sama toistui yhä uudestaan ja uudestaan!

Päässäni pyöri vain tyhjää... ajatuksia turhia,
sanoja sanottuja - niin vääriä, niin tyhmiä...
taas - ja taas - ja taas.

Tänne palasin ja hetkeä mennyttä kelasin.
Mietteisiini vajosin, muuta tehdä en voinut
- kun ei, vaikka toivoin, ei puhelin perääni soinut....

Ja mietteisiini jäin, tänne yksin
taas - ja taas - ja taas.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -