Onko tällaista olemassa, vai onko tämä vain tarinaa?

Taas elelty muutama päivä jotenkin. Yksi yö meni valvoessa, mutta seuraava yö oli
ehkä yksi parhaimpia mitä olenkaan kokenut aikoihin! Miten ihmisen sielu voikin levätä
vaikka nukkuukin kevyesti, kuin koiranunta - vaikka tiedetään, että koiratkin voivat nukkua
niin etteivät herää vaikka pommi räjähtäisi vieressä.

No sitten päivät ovatkin olleet yhtä säätämistä ja säätämistä. Työrintamalla on ainakin
menoa ja meininkiä, no pikkujoulukausi käsillä niin kyllä sen huomaa varmaan
ammatissa kuin ammatissa. Ainoa mikä tässä on selvästi jäänyt vähemmälle, on syöminen.
Menee välillä lähes päivä ennenkuin tajuan, että nyt olisi pitänyt syödä muutakin kuin
yksi jogurtti tai pari leipää. Valitettavasti tuollainen olen ollut pidemmän aikaa ja toisinaan
menee pitkiäkin aikoja ihan tuollaisella ravintolinjalla. No eihän se terveellistä ole, tiedän!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Seisoit peilin edessä, hiljaa.
Et nähnyt kuvaasi, vain peiliä tuijotit.
Seisoit, tuijotit...... yllättäin heräsit, kuin unessa olisit ollut.
Tulit suihkusta lämpöisestä ja havahduit, katselit vain
huuruista peiliä.... pyyhkeellä pyyhit ja näit - silmäsi, kasvosi.
Väsyneet.
Väsyneet.
Liian väsyneet - kaikkeen.
Silti yritit hymyillä...

Seisoit peilin edessä, hiljaa.
Et nähnyt kuin silmäsi - tyhjinä, joita tuijotit.
Seisoit, tuijotit... yllättäin ymmärsit, kuin jokin ääni sen sulle sanoisi.
Tulit ulos tyhjästä, mielestäsi synkästä - jota katselit.
Väsyneenä.
Väsyneenä.
Lyötynä, väsyneenä - kaikkeen.
Sitten näit: hymyn...

Tajusit, olit ehkä yksin.
Olit ehkä tyhjä - olit ehkä väsynyt, mutta silti olit ja elit!
Tajusit.... kuitenkin sinulla oli jotain, mitä ei ollut hänellä,
kuka sinua ei nähnyt, vaikka vierelläsi eli - vierelläsi oli.
Olit jotain, olit jotain suurempaa!

Virkistyit!
Nousi hymy, näit silmäsi kirkastuvan.
Ymmärsit!

Sinä voit, sinä pystyt!
Ymmärsit: Elämäsi on käsissäsi, ei ymmärtämättömän hallussa,
ei välittämättömien "ystävien", ei ollenkaan.
Ja ääneen naurahdit.

Tästä alkoi uusi aika, sinulla.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Viileä yö kietoi maata, huuru kutitteli nurmia ja puita.
Tuuli kolea kiersi talojen nurkkia, ujelsi porttikäytävissä ja
katoksissa. Istuin ikkunan ääressä katsellen ulos hiljaa.
Käsissäni lämmittävä kaakaomuki ja jaloissa sukat villaiset.

Täysikuu kurkisteli väliin pilvien takaa, kalpeana - omaa
loistettaan luoden. Varjot pitenivät maassa, vain muutama yksinäinen
auto vilahti välillä taloni ohitse, kadoten pimeyteen.......

Tuulen äänet soivat puissa, nurkissa - kaikkialla.
Viileys tuntui - vaikka sisällä olin, lämpöisessä - viileys tuntui - sielussa, mielessä.
Otin kulauksen kaakaota, se oli jo hieman ehtinyt viilentyä.
Harmittelin!
Join kupin nopeasti ja lähdin tekemään lisää, tahdoin kuumana edes kupillisen!

Palasin ikkunan ääreen istumaan, katselemaan yötä viileää.
Lämpötila nollassa....
Joku yksinäinen taivalsi kävellen ulkona, nosti takin kauluksia ylemmäksi,
suojasi itseään tuulelta edes hivenen.
Toivoin, ettei tuolla yksinäisellä pitkää matkaa oisi enää
- ei yön viileydessä taivallettavaa, vaan lämmin koti odottaisi aivan kulman takana.

Join kaakaon, lämpimän. Näin kun kävelijä katosi pimeään.... jonnekin.
Pohdiskelin, minne tie tuon vei, mistä tullut oli ja miksi yössä liikkeellä noin.
Pohdin ja siihen jäin, katselemaan täysikuisen viileän yön hiljaista etenemistä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Yö
Tie musta, ajovalot imi itseensä.

Yö
Ajoin ja ajoin.....
Eteeni vain katselin, tietä taivalsin.
Ilman päämäärää!
Yö

Yllättäin se piippasi!
Puhelin.
Viesti. Se olit sinä.
Aavistitko - arvasitko.... miten olisit voinut tietää?
Kysyit, missä olen.

Pysäytin auton, näppäilin jotain ja ihmettelin.
Hetkeen ei mitään, oli vain...
Yö
Sitten soi...
Puhelin.
Kysyit, missä olen.

Ihmettelin - hämmästelin.... miten arvasit, mä liikkeellä olin.
Naurahdit.
Sanoit, että aavistit... ja tahdoit kuulla ääneni.
Ja oli tuo...
Yö

Tiesin, en ollut kaukana.
Olit melkein matkani varrella...
vaan ajaisinko kauttasi, näkisin silmäsi
- kuulisin ehkä iloisen naurusi.

Sä kysyit, tulisinko.
Mietin.
Sä ihmettelit, miksen tulisi.
Mietin.
Sä toistelit, härnäsit, kiusasit.
Lopulta vastasin....

Ja oli yö, auto lähti eteenpäin....
Katsoin kelloa ja ajattelin, sinua hetken mietin.
Vielä viestin pistit, lyhyen
- vaan paljon siinä kertoen, sanoit mulle.....

Ja oli tuo
Yö
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sun ainoa haave oli olla prinsessa.
Sun ainoa toive oli olla ainoa!
Sä halusit niin.... sä sanoit niin, sä muuta et toivonut.
Olisit halunnut vain olla, prinsessa.

Sä elit pilvissä pienissä.
Sä leijuit monissa haaveissa!
Sä halusit niin ... sä toimit niin, yritit olla vain prinsessa.

Moni sulle sanoi: Herää hetkeen - herää elämään.
Moni sua neuvoi: Herää maailmaan - herää se näkemään.
Vaan vain sä nauroit, nauroit ja leijuit
- olithan prinsessa!

Keräsit seuruetta, omaa hoviasi.
He sinua hemmotteli, sanoilla hyväili.
Huolta pitivät, antoivat sinun olla - prinsessa.

Vaan tuli päivä. Oliko se pilvinen vaiko kirkkaan aurinkoinen?
Vaan tuli päivä. Oliko se sateinen vaiko harmaan usvainen?
Sitä et muista!
Mutta sitä et unohda....

Jotain tapahtui, jotain - yllättäin vain.
Ja sinä huomasitkin:
Ei, et ollutkaan se prinsessa.
Ei sinulla ollutkaan hovia, ei seuraa tyhjää.....

Heräsit maailmaan, siihen sinulle outoon, kylmään - vaan aitoon.
Ravisteli se sinulta rippeet eiliset, elkeet prinsessan.
Lamaannuit, järkytyit... hetkeen et osannut mitään, sinähän olit prinsessa!

Olit.

Jostain kuulit sanat:
"Tämä on elämää, tervetuloa maailmaan!"
Sinua pelotti, eikä ketään ollut enää auttamassa.
Vaan oliko sittenkin..... joku yksinäinen tuolla....
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -