aikataululla ma-pe. No itselläni menee arki- ja pyhäpäivät sopivasti ristiin, eikä tässä työssä
mitä teen, eritellä onko mikäkin päivä almanakan mukaan. Silloin aherrellaan kun on
hommia ja sitten kun ei, sitten vedetään hetki henkeä.
Tämä kuukausi kyllä on sellaista vipeltämistä, että pieni mies on jo nyt ihmeissään, mihin
kaikki asiat ehdin sijoittaa ja kuinka kerkiän kaiken tekemään. No parhaani yritän, joten
täytyy vain toivoa ettei hirveästi tule sekoiltua ja sekoitettua asioita vaan pysyisi jotenkin
edes paletti kasassa ja käsissä. Miten se menikään Jos on hätä kädessä, se hoidetaan
käden käänteessä......!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
No niin, täytän tätä kohtaa blogissa otsikon vuoksi. Siis perjantai meni ilman pulloa - itsellä!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kuulin sinusta jotain, jostain - hieman vain.
Sanoja toisten lausumina, asioita puhuttuina - totuuksina.
Etsin, huhuilin - sinua hain.
Vastauksia kaipasin, uhkakuvia väistelin - tunsin ne, kauheuksina.
Epämääräistä elämää...
-sitä tuntea sain. Sydämessä sykki outo rytmi!
Epämääräisiä hetkiä...
-sitä koin vain. Sielussa eli outo sykli!
Jouduin odottamaan, joutuisin odottamaan, odotin - ja odotan.
Selviääkö tuo, mikä miehen mieltä vie?Selviääkö - vai jääkö.......
Ja miten miehelle käy?
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Yksi vastaan yksi
- se on sydänten taistelu!
Vaan siinä ei voi olla kuin yksi lopputulos:
Yksi!
Sama tahti sydänten.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Nukuin, hetken olin jo ehtinyt katsella unia. Vaan mikä herätti? Puhelin!
Se soi, ääni oli käskevä: "Vastaa!" Säpsähdin, hetken mietin että kuka - mitä - miksi...
Katsoin nopeasti kelloa, neljä aamulla. Mitä ihmettä?
Nopeasti puhelin käteen, vastasin ja kuulin - itkit, itkit ja itkit.
Et saanut sanoja suustasi, jotain selitit mutta vain itkit....
Sain sanottua muutaman sanan, hieman rauhoituit, kuulin kuinka nyyhkit.
Varovasti kyselin, mitä tapahtunut - missä olit, mikä oli? Et halunnut kertoa, et ensin mitään.
Kuulin kuinka kyyneleet nousivat jälleen silmiisi, kuinka äänesi muuttui - itkit...
Ei, en halunnut sinun itkevän, en surevan - ei, ei sinun!
Missä olit?
Jälleen kyselin.
Missä...... - et hetkeen puhunut, vaiti olit - kokonaan vaikenit. Linja oli auki, mutta mitään ei
kuulunut. Istuin sänkyni laidalla, pimeässä - tuskastuttava tunne! Tiesin, tarvitsit apua
mutta miksi vaikenit... Sitten kuiskasit, hiljaa - tuskin edes ääntäsi erotin, ymmärsin...
Halusit nopeasti pois, johonkin! Olit valmis luovuttamaan, olit tuskainen sielustasi kokonaan.
Pyysin sua hetken siinä vain olemaan, hetken odottamaan..... Puin, ulos autoon ja...
luoksesi sun, katsomaan mikä sinulla olisikaan.
Lopulta pääsin luoksesi, sulle soitin ja varmistin, vielä sut tavoittaisin. Avasit oven ja
heti näin, ei - ei - ei näin! Mikään ei ollut kohdallaan ja olit poissa tolaltaan.
Halasimme hieman ja annoin sun vain kertoa, avautua, mieltä purkaa.
Jo silmissä pienen elonmerkinkin näin. Hyvä!
Siinä meni aamuyö, siinä meni aamu. Lopulta oltiin väsyneitä kumpikin, puhki kuluneita.
Painuit sänkyyn ja minä, en jaksanut mihinkään vaan sohvaltasi itseni löysin.
Siihen nukahdin, kunhan hetken olin kuunnellut että sinäkin nukuin - tasaisesti.
En tiennyt mitä kello oli, tunsin että minua tönittiin.
Sinä seisoit vierellä, kahvimuki kädessä. Katselit hieman vaivautuneena minua ja
yritit pyydellä anteeksi. Anteeksi mitä? Vastasin, samalla kun sain itseäni ylös ja
venyttelin. Ojensit kahvin mulle ja totesit, että ei ollut muita kenelle saatoit soittaa.
Mietin hetken, että miksi niin mutta sitten kun juteltiin ja hetkeksi yöhön palattiin,
ymmärsin hyvin vaikka harmittelin.
Olit kokenut jotain ikävää, oli sisimpääsi sattunut ja tuskan näin sinussa vieläkin.
Mutta eteenpäin oli silti mentävä, yritettävä ja siksi olitkin minulle soittanut - ystävälle!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hitaasti tuo eteni, tasaisesti kulki. Ei katsonut taaksensa, ei miettinyt menneitä.
Jatkoi vain etenemistään.... välittämättä mitä oli taakseen jättänyt.
Samalla tahdilla kulki, kulki ja kulki.... ilman että kukaan tuota häiritä kykeni.
Vakaana, varmana itsestään - tasaisena tahkosi omaa tietään - tuo: Aika!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kiireessä kuljettiin, kuin lauma kauko-ohjattuja
robotteja. Tehtiin mitä käskettiin - oltiin vain
joukko suuria sopuleita..... me oravanpyörässä
juoksevat ihmiset!
Lopulta siitä päätin irti päästä, hengittä ja elää.
Katsoa sivusta kuinka toiset paahtavat, muka
onnea hakevat - rikkautta etsivät.
- silti sielultaan tyhjinä, joukossa kiiruhtavat!
Eikä aika anna armoa..... kello käy ja kiire on.
Siksi moni, liian moni on niin onneton!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Sait minut kiinni, tarrasit sanoillasi.
Puhuit sanoilla uusilla - erilaisilla... kuin jollekin ketä odotit
- kuin jollekin ketä kaipasit.
Sait minut kiinni, pysäytit puheillasi.
Lausuit lauseita uusia - erilaisia .... mitä kuullut ennen en ollut
- kuinka uutta tuo olikaan.
Sait minut kiinni.
Sait ja pysäytit!
Sait siihen, hetkeksi - itsellesi, sanoillasi.
Tarrauduin sanoihisi, tarrauduin lauseisiisi.
Tarrauduin tuohon kaikkeen - mutta sinuun silti en!
Koska oltiin vielä vain me.
Sinä olit se, minä olin.... ja me olimme me.
Silti sait minut kiinni!
Hetkeksi - itsellesi, sanoillasi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti